Pisaroina meressä

Oletko koskaan laskenut pisaroita merestä? Mie en. Mitä kaikkea pisaroiden liikkeisiin sisältyy, sitä ei tiedä kukaan. Ne ryhmittyvät valtaviksi aalloiksi tai rakentavat tuhansia kilometrejä ulappaa yhdessä. Ne kimmeltävät kylpiessään auringonsäteissä. Mistä ne syntyvät ja minne ne matkaavat? Yhtä arvoitusta kaikki.

Lapset ovat pisaroita meressä. Jokaisella on paikkansa. Ollessaan pieniä, he ovat aamukasteen pisara kasvoillamme. Hyvin lähellä meitä. He liukuvat pitkin meitä ja nauravat. Pidämme heistä huolta, sillä yksi pisara yksinään on turvaton. Hoiva omaa lasta kohtaan on sisäsyntyistä. Sitä valvoo yöt ja päivät, jos on tarve, jotta pienokainen voisi hyvin ja saisi kaiken tarvitsemansa. Ja kuinka paljon antaakaan lapsen hymy vanhemmilleen? Väsymyksen tunne on unohtunut sekunneissa, kun tunnet lapsen onnellisuuden ihollasi.

Pisaroina lähellämme

Lapsen kasvaessa joukkoon liittyy lisää pisaroita. Sisaruksia, serkuksia, tarha- ja koulukavereita. Ystäviä. Aamukaste vaihtuu sateeseen, jolloin ilmassa vilistää sankoin joukoin pisaroita. Niiden matka on loppumaton. Liike ei pääty osuessaan maahan, vaan roolit vaihtuvat matkaamiseen puroissa, joissa ja lammikoissa. Lapsi oppii mukautumaan muutoksiin ja vastaamaan haasteisiin. Välillä pisara muuttaa olomuotoaan kiinteäksi ollaakseen talven värinä, välillä kaasumaiseksi näkyäkseen taivaan pilvihuttuna, ja lopulta muuttuen taas pisaraksi. Ja liike jatkuu. Lapset omaksuvat tapoja kodin ulkopuolelta, oppivat asioita ja taitoja kokoajan lisää. Joskus myös kantapään kautta. Pisarat raikastavat ilmaa ja antavat elämälle tarkoituksen. Ilman vettä ei olisi mitään. Ilman lapsia elämä ei jatkuisi.

Nuoruuden etsikkoaikaa ja riemunkiljahduksia

Aikuisuuden kynnyksellä pisarat pikkuhiljaa massautuvat, rakentaakseen puroista jokia, lammikoista järviä, kylänlahdista ulapoita. Tuhansia ja taas tuhansia pisaroita yhdessä ja näemme meren. Jokaisella on paikkansa, jokaisella on tehtävänsä. Jotkin pisarat ovat erilaisia. Ne eivät liity muihin, eivätkä rakenna sangolla nostettavia vesimassoja. Ne törmäilevät jo alusta alkaen ja etsivät omaa uomaa kulkea. Nämä pisarat ovat yhtä rakkaita vanhemmilleen kuin meren aaltoja muovaavat sisaruksensa.

Joka merellä purjehtii, hän tietää. Päästäkseen eteenpäin, on meren oltava alla, ympärillä ja tiiviisti purtehen kosketuksissa. On oltava meri, jota kyntää. On oltava lapsia, jotka jatkavat tehtäväämme.

Kun kuljen metsässä, kaukana meren rannalta, kämmenelleni putoaa pisara. Vaikka ei sada, tuo pisara istahtaa liki minua, hetkeksi. Omanlaisensa, omaa tietä kulkeva lapseni on tälläkertaa se, joka lohduttaa minua. Mietin miten hän pärjää ja löytääkö hän paikkansa maailmassa. Se jos mikä on vanhemmille tärkeää. Että lapsi on onnellinen ja pärjää arjessa. Kun pisara lopulta jatkaa matkaansa, seisahdun. On vielä yhdenlaisia pisaroita, yhdenlaisia lapsia, jotka ovat lähellämme. Kyynel vierii poskeani pitkin. Kyynel, lapseni taivaassa, poisotettu mutta silti aina lähelläni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *