Yhtä juhlaa

Vappu on takanapäin. Työnjuhlaa tuli vietettyä tietenkin töissä. Vaikkei keli ollut kylmimmästä päästä, vapunjuhlijoita ei pahemmin yössä näkynyt. Yhteen porukkaan kuitenkin tein lähempää tuttavuutta muutaman kymmenen sekunnin ajan, kun ahtauduin kuuden parikymppisen juhlijan kanssa samaan hissiin. He ilmaisivat kaljanhuuruisen kunnioituksensa työtä tekevälle ja kysyivät kohteliaasti, tulenko oluelle. Vastasin yhtä kohteliaasti, että jos nyt kuitenkin toimitan nämä aviisit tilaajille. Tähän sain tyhjentävän vastauksen, ettei kukaan vappuaamuna huomaisi, jos polttaisin koko lehtikasan roskiksessa ja paistaisin siinä lämmössä vielä makkaratkin. Iloinen porukka jäi välikerroksessa pois toivottaen jaksamista. Niin, kuka sanoo, että nuoriso muka ei osaa käyttäytyä.

Kimalaisen keväistä juhlaa pajussa 🙂

Jatkaessani töitä vielä toista tuntia, jäin miettimään juhlimisen syvempää olemusta. Aina on syytä juhlaan, pienempäänkin. Juhla on irtiotto arjesta. Juhlitaan sitten isommalla porukalla tai intiimisti kahden. Loppujen lopuksi, miksi ihmiset juhlivat? Ja mikä tekee juhlasta juhlan? Sekö, että lipitetään voimajuomia siihen tahtiin, että kontataan kotiin? Juhlamieli kaikkoaa siten viimeistään seuraavana aamuna. Juhlista jää muistoksi kipeä pää, tärisevät kädet, huonovointisuus. Eikö iloisuutta saa irti sisimmästään ilman apukeinoja? Juhlainen olotila syntyy hetkistä, ihmisistä ja tunnelmasta. Nostamalla juhlan aiheen oman örvellyksen yläpuolelle, voi nauttia vuosiakin myöhemmin samasta fiiliksestä. Tulipa saavutettua jotain ja kirjattua tapahtuma muistojen kultaiseen kirjaan.

Yhdessäolo on myös juhlaa 🙂

Toistakymmentä vuotta sitten katselin läheiseni juhlimisen jälkeistä olotilaa suurena kysymysmerkkinä. Mies oli äreä, hiljainen ja sen näköinen, kuin olisi mennyt mankelin läpi. Hänellä ei ollut kerrottavaa itse juhlista ensimmäistä tuntia pidemmälle, koska muisti oli lakannut toimimasta. Hän ei tarkalleen edes tiennyt, missä oli ollut ja keitä muita oli ollut paikalla. Myöhemmin katselimme kuvia juhlista. Vierelläni istui ihminen, joka katsoi kuvia yhtä ensikertalaisena kuin itsekin olin. Ai, tuollaistako siellä oli. Valitettavasti tämä sama kaava toistui liki joka kerta hänen juhliessaan jotakin. Mietin jo tuolloin, onko hänellä todella noin vaikeaa, kun iloiset hetketkin pitää hukuttaa pullojen ja tölkkien sisältöjen tyhjentämiseen. Vierestä oli kuitenkin mahdotonta opastaa. Tunsin voimakasta avuttomuutta ja sanattomuutta. Joskus jopa syyllistin itseni ajatellen, etten ole osannut suoria hänelle kevyempää polkua elää, ilman prosentteja. Vuodet ovat vierineet noista ajoista mutta mikään ei ole muuttunut hänen tavoissaan juhlia. Syyllisyys on muuttanut pois, mutta ahdistus toisen puolesta on edelleen kämpillä.

Omat viisikymppiseni vietin juuri siten, kun olin ajatellutkin. Halusin juhlia puolenvuosisadan etappia rakkaani kanssa, ilman minkäänlaista vouhotusta. Alustin tulevaa hetkeä niin, että olin täysin hiljaa tulevasta. Vain lähimmät ihmiseni muistivat pyörät vuoteni ja onnekseni hekin onnittelivat minua soittamalla ja tekstiviestein, joten vinkkiäkään mihinkään someen ei tullut. Otin ajoissa töistä viikon vapaata ja katosimme kaikessa hiljaisuudessa kotisaareen. Ostimme lempisyötäviämme, lämmitimme saunan, kävimme pitkällä lenkillä ja iltahämärissä laitoimme kynttilöitä palamaan. Istuimme lähekkäin ja nautimme. Katselimme kuvia vuosikymmenten takaa ja pohdimme, miten olen saavuttanut viisi vuosikymmentä. Miten olen ne elänyt, miten elän nyt ja mitä toiveita on seuraavaksi viideksi kymmenvuosijaksoksi. Ja mikä parasta, voin palata noihin hetkiin vuosien jälkeenkin. Muisti pelaa, mikään ei ole turruttanut tuon juhlan muistoja.

Etapit elämään tulevat muutoinkin kuin juhlien järjestämisien kautta. Jokainen päivä itsessään on juhla. Eräs hyvin vanha mies kertoi, että hänellä on juhla joka ikinen aamu, kun hän silmänsä avaa. Hän kertoi iltaisin rukoilevansa, että saisi nähdä huomisaamun. Ja kun hän sitten herää, hänen rukoukseensa on vastattu. Tämä jos mikä on syy juhlaan. Jokainen askel, jokainen hetki on juhlan arvoinen. Rohkeutta ja viisautta on ottaa hetket vastaan omana itsenään. Huolet eivät huuhtoudu kurkusta alas, eikä juhla juhlistu myöskään tuolla liemellä. Mitä enemmän vuosia muistojeni kalenteriin saan, sitä varmempi olen omasta valinnastani: Kompuroin vain tietoisena siitä, mikä laittoi jalkani solmuun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *