Uutisia

Katselen päivittäin uutisia. Siis katselen, en lue. En lue, koska se on minulle vaikeaa. Tai no, jotain uutisia selaan myös lukemisen oloisessa tilassa: Urheilua, etenkin jalkapalloa, yleisurheilua ja hiihtoa sekä luontoon liittyviä uutisia. Nämä uutiset ovat usein lyhyitä tai täynnä numeroita, joiden omaksuminen keskeltä tekstiä on helppoa. Numeropaljous lyhentää itse kirjoitettua tekstiä. Muista uutisista silmäilen vain otsikot. Joitakin uutisia tietoisesti kartan, kuten ulkomaat ja finanssiuutiset. Ne ahdistavat minua.

Se, miksen lue uutisia, johtuu pitkälti keskittymisongelmastani, ADHD:sta. Tätä on kompannut vuosikymmeniä oppimisongelma. Kun en ole selvillä maailmaa kannattelevista palkeista, en pysty tajuamaan esimerkiksi politiikkaa, uskontoja, sotien syitä tai rahavallan koukeroita. Olen suurimmaksi osaksi ulkona kaikesta tajuamisesta, koska en pystynyt kouluaikana oppimaan noita asioita. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen koettanut oppia jotain noista, jotta pystyisin keskustelemaan omien lapsieni kanssa nykymaailman menosta ja siihen vaikuttavista asioista. En koe, että lapseni tai muu maailma olisi järkiperäisesti minua edellä. En koe siis itseäni tyhmäksi. Olen vain olosuhteiden uhri siinä mielessä, ettei minulle ole annettu palikoita oppia asioita lukemalla. Eikä minulla ole koskaan ollut kykyä keskittyä kuuntelemaankaan opetusta. Minun tehtäväni on tehdä asioita.

Mieheni opettaa minua kärsivällisesti näissä asioissa. Kyselen häneltä lähes päivittäin syitä ja seurauksia kuin pieni tyttö. Olen sen verran sisäänpäin kääntynyt, etten kysele yleisesti muilta ihmisiltä näistä asioista. Tiedostan itse ongelmani, mieheni tietää sen ja tietenkin myös lapseni. Jos ottaisin tietämättömyyteni puheeksi hyvänpäiväntuttujen kanssa, voisin saada joukon epäilyttäviä katseita. Ja lopulta minun pitäisi alkaa selostamaan historiaani siitä, miksen ymmärrä aivan tavallisia, jokapäiväisiä kytköksiä yhteiskunnasta.

Yhdessä asiassa olen erittäin hyvä. Se on tekemisen kautta oppiminen. Kun saan itse tehdä, opin yllättävänkin nopeasti ja hyvin asiat. Itse tehtynä olen oppinut mm. veneilyn taidot, veneen huoltamisen taidot, autolla ajamisen, urheiluun ja terveyteen liittyvät monet, monet asiat. Myös lastenhoidon, heidän kanssa kommunikoinnin ja heidän mielipiteidensä kuuntelun ja käsittelyn olen oppinut tekemällä. Neljän lapsen äitinä liki kolmessakymmenessä vuodessa tilanteita, tapahtumia ja asioita on tullut kyllä riittämiin.

Lasten kanssa eteen tulee pakostikin myös tilanteita, joita ei toivoisi tulevan. Neljä erilaista persoonaa kehittyy eritahtisesti ja erilaisia asioita kokeillen. Niitä uutisia en voi karttaa. Niiden kanssa eletään ja otetaan vastaan kunkin lapsen ilot ja surut sellaisina kuin ne annetaan. Kun kotimaan ja maailman uutiset tuottavat tuskaa, lasten elämän ei-niin-toivotut -tapahtumat kasvattavat tuskan kautta rakkautta. Lapsi on yhtä rakas, tapahtui mitä tahansa. Emme voi muuttaa lapsiemme kokemia ja kokeilemia asioita mutta voimme tukea heitä vaikeissa tilanteissa. Olemalla yhtäaikaa järkeviä (nuoren mielestä saarnaavia) aikuisia ja ymmärtäviä samoihin housuihin asettuvia kanssaeläjiä. Tämä koskee kaikkia lapsia ja nuoria, ei vain omia.

Vaihtaisinko koskaan neljä lastani neljään marsuun tai akvaariokalaan? Kuinka helppoa elämä olisi, kun laittaisi päivittäin ruokaa marsun häkkiin tai ripottelisi vedenpinnalle ruokahippuja. Marsujen kanssa voisi seurustella ja laittaa ne sitten häkkiinsä takaisin ja lähteä muille asioille. Kalojen kanssa seurustelukin puuttuisi. Kerran viikossa vaihtaisi pahnat häkkiin tai imuroisi vesi-imurilla pohjahiekan puhtaaksi. En vaihtaisi. Kukaan ei ymmärtäisi helppoudesta yhtään mitään, jos aina ja kaikki olisi helppoa. Ei ole päivää ilman yötä, eikä lämmintä ilman kylmää. Ei ole myöskään iloa ilman tuskaa. Ja rakkautta ei olisi ilman rakastamisen kohdetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *