Avainsana-arkisto: pikkutyttö

Jälkikirjoitus

Menin uimalan saunaan hikisen Meripäiväjuoksun ja sitä seuranneen uintituokion jälkeen. Saunassa oli 8-vuotias tyttö, joka istahti viereeni ylälauteille. Kysyin kohteliaasti häneltä, voinko heittää löylyä ja hän vastasi reippaasti, että totta kai.

Juttelimme niitä näitä kesän kuumuudesta, ulkona olemisesta, hänen koulustaan ja kavereistaan, Meripäivistä sekä merellä olemisesta. Tyttö oli sanavalmis ja iloinen. Tuo pieni hetki, alle 10 minuuttia, piirtyi ajatuksiini. Lopulta sanoin tytölle, että nyt lähden kotiin saareen. Hän toivotti mukavaa merimatkaa ja samalla hänen äitinsä saapui saunaan.

Näin jälkikäteen jäin miettimään, mitä tuo tyttö sai keskustelusta. Ehkä hän on olemassaan juttelevainen ja on käynyt ennenkin samalaisia keskusteluja umpivieraan ihmisen kanssa. Ei pelkästään uimalan saunassa vaan muuallakin. Itse koin, että on tärkeää antaa lapsille kuvaa aikuisista, jotka ovat vilpittömästi kiinnostuneita lasten omista jutuista. Aikuisista, jotka ovat turvallisia. Aikuisista, joilla ei ole mitään taka-ajatuksia, velvoitteiden vaatimuksia tai uteluita.

Minulle oli myös elvyttävää jutella pikkutytön kanssa. Onhan minulla itsellänikin sellainen joskus ollut. Tuona ohikiitävänä hetkenä palasin tiedostamatta 20 vuotta ajassa taaksepäin ja istuin hetken tyttäreni kanssa saunassa, jutellen hänelle tärkeistä asioista. Mietin sitä, kävikö hän keskusteluita umpivieraiden kanssa koskaan. Tyttäreni oli kyllä sanavalmis mutta luulen, ettei hän olisi aivan noin suoraan alkanut tuntemattoman kanssa juttusille.

Elämässä on näitä pieniä kohtaamisia. Usein ne lipuvat ohi huomaamatta mutta ainakin itse olin tuossa tilanteessa vastaanottavainen painamaan tämän ajatuksiini pidemmäksi aikaa. En tiedä tytön nimeä enkä välttämättä tunnistaisi häntä jos hän tulisi vastaan jossain. Se on kuitenkin toisarvoinen asia. Tärkeää on se hetki, joka antoi meille jotain. Tytön puolesta en pysty sanomaan, saiko hän mitään siitä tuokiosta mutta itse nostan hattua hänen vanhemmilleen ja etenkin hänelle itselleen, siitä ystävällisestä sielusta, joka hänessä oli ja jonka hän osittain on saanut elämänlahjana vanhemmiltaan.

Iloitsen hetkestä, joka kruunasi muutenkin hienon päivän. Hänen kaltaisten tyttöjen ja poikien sydämissä asuu enkeli. Ilosanoman ja lohdun enkeli. Kyllä on mukavaa käydä saunassa.