Avainsana-arkisto: sää

Hyytävän kylmästä nollakeliin

Vastaa

Aamuvarhainen teehetki. Katselen ikkunasta ulos, jossa näkyy pimeyden seassa kaksi lyhtyä terassin lumihangessa. Kynttilöiden valo tuo lämpöä sisimpään. Takana on parin viikon todella kylmä jakso pakkasineen ja hyytävine tuulineen. Vuosi alkoi paukkuvassa pakkasessa, lämpötila käväisi välillä plussalla, painuen sitten taas 15 – 20 pakkasasteen alapuolelle.

Talo on vaatinut jatkuvaa puulämmitystä. Näinä sähköä säästävinä aikoina pitää olla nyt kiitollinen lokakuun kaakkoismyrskyn kaatamista puista. Vaikka osa noista halotuista pölleistä on vielä kuivumassa ja odottamassa ensi syksyä, osaa sydänpuista on pystynyt hyödyntämään jo nyt lämmityksessä. Olen lomalla, joten halkoa on voinut heittää tulipesään ympärivuorokautisesti. Vain keskiyöllä on sähköpatteri tuonut lämpöä makuukamariin.

Olen kuitenkin iloinen, että talvet ovat yhä talvisia täällä etelärannikolla. Mieleen muistuvat lapsuuden talvet täällä Kuutsalossa. Paksu jää Kylänlahdella, hiihtoa, luistelua ja verkkokalastusta isän ja veljeni kanssa. Silloin nykyinen kotini oli lapsuuden perheeni kesämökki. Kotkan ja Kuutsalon välillä oli väyläsilta, jota armeijan miehet hoitivat. Siltaa pitkin pääsi päivittäin kulkemaan talvella Kuutsaloon. Kun laiva tuli väylälle, silta vedettiin jäälle, pois laivan edestä. Veljeni kanssa hiihdettin usein koulupäivän jälkeen mehulle Kuutsaloon mökille. Lapsena jaksoi puuhata ja koulupäivän jälkeen vielä hiihtää yli 10 kilometrin lenkin 🙂

Kerran lähdettiin hiihtäen äidin kanssa mökiltä mantereelle. Naapurin koira lähti meidän perään. Se jolkotteli välillä vieressä, välillä metsässä nuuskien. Koetimme saada sen kääntymään kotiin mutta Pipa-koira jatkoi uutterasti seuraamistamme. En muista tarkkaan kellonaikaa mutta väyläsilta oli menossa kiinni, joten emme voineet kääntyä viemään koiraa takaisin. Ehdimme sillalle ajoissa, Pipa perässä. Kun olimme Kotkan puolella, tajusimme, että koira oli siinä meidän kanssamme. Otin repustani vyön koiralle hihnaksi ja hiihdimme kotiin. Soitimme sitten kotoa naapureille Kuutsaloon, että Pipa on meillä yön mantereella. Naapurit naureskelivat, että jaahas, sinnekös se lähti.

Vesipönttöihin keittiön ikkunan edessä tippuu kiivasta tahtia vesipisaroita. Jotenkin hassu ääni tammikuussa, tulee mieleen syksy. Talveen tietysti kuuluu lauhatkin jaksot mutta jotenkin sitä jo tottui parin todella kylmän viikon aikana talven äänettömyyteen. Kun kävin kuvailemassa rannassa aamuisin, pilkkihaalarit tiiviisti päälläni, kaikkialla oli hiljaista. Ei linnunlaulua, ei meren ääniä, eikä hyttysiä. Kun tuulikin oli hiljaa, äänettömyys tunkeutui sisääni ja helli ajatuksia. Ottamiani kuvia selatessa katselin, että taivaan väristä jo huokui kylmyys, puidet oksat olivat jopa kuvissa pakkasesta jäykät ja kaikkialla leijui hyytävän kylmyyden värittämä ilmamassa.

Loma jatkuu, lenkit koirien kanssa ja säiden mukaan teen suunnitelmat joka aamu arjen toimiin. Kevättä ei ole vielä ikävä. Välillä käydään katsomassa Marua, joka nuokkuu talviunisena lumivaipan alla. Ehkä sitten, kun päivät lisää valostuvat, kevään lämpö alkaa helliä pipon alla kasvoja ja lintuset palaavat maisemiin. Ehkä sitten kevään polte on niin voimakas, että halu tavata vihreä ruoho, vapaa meri ja muuttolinnut on ylitsepääsemätön.

Isovesi

Vastaa

Jos laitat kasvimaalle siemeniä liian tiheästi, kasvaa sato liian tiuhaksi, eikä yksittäinen yksilö pääse kukoistamaan, oikeuksiinsa. Sato jää vajaaksi. Pahimmassa tapauksessa jäädään kokonaan ilman kukintoa ja ilman hedelmää.

Meri on ollut poikkeuksellisen korkealla tänä talvena. Tämän talven poikkeuksellisuudesta on riittänyt juttua muutenkin. Lauha, lumeton, jäätön, tuulinen ja sateinen talvi. Näin siis Suomen etelärannikolla ja siten myös täällä saaristossa. Tilastoja tutkiessani edellisen kerran isovesi käväisi Kuutsalon rannoilla syyskuussa 2018, jolloin vesi nousi 26. päivä 122 cm:n ja 27. päivä 101 cm:n lukemiin. Isolla vedellä tarkoitan nyt metriä ja sen ylittäviä plussalukemia normaalista meriveden korkeudesta. Tänä talvena isoja vesiä on sitten mahtunut kalenteriin monta. Joulukuussa 2019 vesi ylitti kahdesti rajan, lukemien ollessa 104 ja 100 cm. Tammikuussa se kävi kerran 118 cm:ssä. Helmikuu alkoi sitten jo hätyytellä ennätyksiä isojen vesien määrien suhteen. Merivesi näet käväisi kuudesti yli metrissä. Lukemat seilasivat 103 ja 131 cm:n välillä.

Suomessa suurimmillaan vedenkorkeusvaihtelut ovat Pohjanlahden ja Suomenlahden pohjukoissa. Kuutsalon vedenkorkeustiedot tulevat Haminan mittauspisteestä. Mittauspisteen ennätykset ovat + 197 cm (9.1.2005) ja – 116 cm (20.3.1928). Itämeren vedenkorkeusvaihteluun vaikuttavat hitaat kokonaisvesimäärän muutokset, jotka tapahtuvat Tanskan salmissa vesimassojen liikkuessa sisään ja ulos valtamereltä. Myös lyhytkestoiset paikalliset vaihtelut vaikuttavat meriveden korkeuteen. Näitä ovat pääasiassa tuuli ja ilmanpaine sekä talvella jääolosuhteet. Tuuli vaikuttaa pohjukoissa kasaamalla vettä niihin. Ilmanpaineista matala nostaa ja korkea laskee vedenpintaa. Nyt, kun talvi on ollut itäiselläkin Suomenlahdella jäätön, tuuli on siis päässyt vaikuttamaan merivedenkorkeuteen.

28.4.2019 oli todella matala vesi, kuvassa noin -70 cm.

22.2.2020 nähtiin sitten toinen ääripää eli isovesi. Kuvassa lukemat hipovat metriä plussalla.

Ilmastonmuutos lienee yksi selittävä tekijä voimakkaiden ja jatkuvien tuulien syntyyn valtamerillä. En kuitenkaan ota tässä blogissa kantaa siihen, mikä on syy ja mikä seuraus ilmastonmuutoksen kautta. Selvää kuitenkin on, että tuulisuus on ollut poikkeuksellisen voimakasta ja jatkuvaa läpi koko tämän talven. Kun vielä suuntakin on ollut pääasiallisesti lounaasta, ei jääne enää epäselväksi isojen vesien määrät. Matalapainetta on myös riittänyt.

Mitä sitten käytännössä tapahtuu, kun vesi nousee? Laiturit on tehty tietyn korkean- ja matalanveden rajojen puitteissa. Koska tämänkorkuiset isot vedet eivät ole tyypillisiä, useat kiinteät laiturit ovatkin jääneet pinnan alle meren noustessa. Kiinteät laiturit itsessään eivät ole vaarassa pinnan alle jäädessään, mutta kaikki irtoava, kelluva ja ei kelluva, tavara on sitten eri juttu. Saaressa usean kiinteän laiturin jatkona on uivalaituri. Nyt, kun isot vedet osuivat talveen, lähes kaikki uivat laiturit ovat olleet kellumassa irrotettuina. Jos laiturit ovat kiinni toisissaan, saattaa niistä hyvinkin loppua ketjut kesken, jolloin tuhoja pääsee käymään tuulen vaikutuksesta uivien laitureiden kiinnikeisiin. Myös kaikki rannoilla, meren läheisyydessä oleva irtotavara on vaarassa huuhtoutua mereen. Itseasiassa, normaalilla vedellä on vaikeaa arvioida korkean veden rajoja. Mutta on sitä oltu kerran jos toisenkin tänätalvena kuvaamassa ja pelastelemassa irtotavaraa rannoilta.

Isot vedet ovat maakaupoissa ostajan markkinat. Maapinta ala pienenee, joten tontin hinta laskee. Tätä asiaa en lapsena veljeni kanssa miettinyt, kun huomasimme veden nousevan. Parasta huvia oli silloin ottaa soutuvene ja soutaa oman rannan kiinteän laiturin yli. Tunne oli kutkuttava, vaikka itse soutumatka oli pieni. Tuntui jännältä ajatella, että normaalisti kävelemme veneen alla olevalla laiturilla. Myös Kylänlahden keskellä kohoava karikko sai meidät aina vieraikseen. Soudimme sen yli kerran jos toisenkin isojen vesien aikaan. Lapsen mieli on aina täynnä pieniä seikkailuja.

Jos puutarhan sato jää olemattomaksi, kun sinne survotaan liikaa siemeniä liian lähekkäin, jää myös merellä näkemättä kivien paikat. Minusta merestä nousevat kivet ovat kuin puutarhamaasta nousevat hyötykasvit. Kivien paikat kertovat ja näyttävät väylää. Kun on liikaa vettä, jäävät kivet piiloon ja tuttuakin tutummat väylät muokkaantuvat erinäköisiksi. Nykyiset kännykkäsovellukset merikortteineen kertovat kivien sijainnista normaalilla vedellä. Väylän vieressä siis saattaa olla merkittynä kivi, joka on näkyvissä. Kun siitä sitten ajaa isolla vedellä, pitää muistaa, ettei kivi olekaan enää näkyvissä, vaan kymmeniä senttejä pinnan alapuolella.

Isoja vesiä seuraa jossain vaiheessa pakosti sitten pienet vedet. Välissä tietenkin se normaalikin. Menneellä vuosisadalla maankohoaminen on ollut merennousua voimakkaampaa koko Suomen rannikolla. Viime aikoina ja erityisesti tulevaisuudessa merennousun kiihtyminen muuttaa tilannetta. Jossain vaiheessa lienee pakollista mittailla ja päivittää normaalille vedelle uusi kohta. Sitä ennen rannalla ollessamme kameroilla on puuhaa isoilla ja pienillä vesillä. Merellä ollessa, maltti ja tarkkaavaisuus ovat valttia. Maisema muokkaantuu uudenlaiseksi meriveden korkeuden vaihtelun myötä.

Puhutaan säästä

Vastaa

Sää on turvallinen aihe aloittaa keskustelu, ventovieraankin kanssa. On sitä ilmoja pidellyt. Päivitellään, sadatellaan, ihastellaan tai muuten vain todetaan, että tällaista on. Säätila on aistittavissa tässä ja nyt. Sää on ollut tänä talvena hyvin poikkeuksellinen täällä etelärannikolla. Ei lunta, ei pakkasia, vettä tulee taivaalta solkenaan, meri on auki ja pilvimassat estävät tehokkaasti aurinkoa näkymästä.

Saaressa eletään luonnon ja säiden mukaan. Erityisesti tuulet ja meriveden korkeus näyttelevät pääosia tässä episodissa. Rankat vesisateet ovat, toisin kuin kaupungissa, hyvinkin tervetulleita. Saunavettä riittää ja kesäisin puutarha kukoistaa. Ellei sitten tule vettä niin paljon, että tarvitaan kumisaappaita vessareissuakin varten. Kahlaaminen puutarhassa ei liene kenenkään toivoma harraste. Helteet eivät tunnu täällä samalta kuin mantereella. Joskus, kun oikein kovalla helteellä lähtee käymään cityssä, mereltä rantautuessa helle tulee vastaan kuumana seinänä. Sellaista efektiä ei saaressa ole. Siitä pitävät huolen meren läheisyydessä aina liikkuvat tuulet, plägälläkin.

Tuulet määrittävät merellä liikkujalle suunnan ja reitin, jota käyttää. Plägässä, tuulen uinuessa, meri on seesteinen. Pinta on tasainen, pikku saaret peilautuvat kauniisti pinnan toimiessa peilinä. Kevyen lokin laskeutuessa lennosta uimaan, kaksi toisistaan eroavaa lainekaarta houkuttaa tarttumaan kameraan. Meren kauneus pysäyttää. Mitä hanakammin tuuli puhaltaa, sitä tarkempaan on tehtävä reittisuunnitelma. Ja syksyn tullen meriveden viiletessä, järjenkäyttöä on suositeltavaa lisätä. Merta ja sen voimakkaita tyrskyjä ei tarvitse pelätä. Mutta niiden kunnioittaminen on sanomattoman halpa henkivakuutus. Mikään, mikään ei ole niin tärkeää, että tarvitsee lähteä merelle, joka raivoaa valkoisia vaahtopäitä, kääntelee venettä kuin korkkia ja vihmoo jo rannassa mennessään puista oksia, lehtiä ja natisuttelee laiturin kiinnikkeitä nostaessaan uhmaansa yhä voimakkaammaksi.

Vedenkorkeus on saaressa mittari, jota seuraamalla päivitetään jääkaapin sisältökin. Kesäisin ja avoveden aikaan, jolloin oma vene on meressä, vedenkorkeus vaikuttaa lähinnä reittivalintoihin. Kapeista, matalista salmista ei ajeta alle nollaveden. Isolla vedellä on taas oltava tietoinen niistä tutuistakin kivistä, jotka ovat hävinneet horisontista ja väylän varrelta. Siellä ne maamerkit ovat, näkymättömissä. Lienee sanomattakin selvää, etteivät ne kuitenkaan siellä ole sitä varten, että kalarauta pitää niissä hioa puhtaaksi näkinkengistä. Matalalla vedellä, avovesikaudella, toinen seurattava asia on oma ranta. Kun vesi tarpeeksi pakenee, on syytä siirtää venettä merellepäin. Muutoin voi matalissa rannoissa tulla pohja pohjaa vastaan. Ja siinähän sitä sitten kökötetään, kuivilla.

Kun siirrytään oman veneen kaudesta yhteysaluksen asiakkaaksi, meriveden korkeus määrittelee sen, milloin se jääkaapin sisältö päästään päivittämään. Saariston rannat ovat kiviset ja väylät tänne matalat. Pääväylä Mulliin on ruopattu mutta kun vastassa merenpohjassa on peruskallio, jää tämäkin väylä tiettyyn mittaan ja liian matalaksi. Otava, eikä myöskään astetta pienempi Tekla, pääse Kuutsaloon, kun meri putoaa -50 senttiin. Viime syksystä eteenpäin näitä pikkuvesiä ei ole vastaan tullut. On sen sijaan tullut toinen ääripää, erittäin korkea vesi. Tässäkin tulee seinä vastaan yhteysaluksilla, kun aletaan huidella lähemmäs metristä isoa vettä. Alus pääsee kyllä rantaan mutta alukseen ja aluksesta ei pääse pois. Näin ollen se ruokapäivitys on syytä tehdä normaalilla vedellä.

Säiden ja kelien mukaan elää myös muutkin asiat saaressa. Luonnossa elävät eläimet ovat täysin riippuvaisia säistä. Kovat pakkaset ja lumeton maa on monille eläimille, hyönteisille ja muille pikkuötököille pahin mahdollinen yhdistelmä. Samoin on vuoroin vaihtuva vesi- ja pakkaskeli. Eipä se meille ihmisillekään ole mikään ihanne ilma. Liukkaat, polanteiset metsätiet ovat työnantajan migreenikelit. Milloin soi puhelin ja työntekijä ilmoittaa olevansa paikattavana ja kykenemätön tulemaan töihin. Keväisin säät määrittelevät muuttolintujen tuloa, pesimisintoa ja poikasten selviytymistä kriittisistä päivistä kuoriuduttuaan.

Puhutaan siis säästä. Puhutaan siitä päivät päästyämme. Sää on tärkeä juttu, meille kaikille. Olen joskus miettinyt, mitä pikkulinnut visertävät toisilleen keväisin. Niin, asiantuntijat sanovat niiden ilmoittavan toisilleen reviiristään ja laulullaan ne myös kujertavat vastakkaista sukupuolta luokseen perheenperustamispuuhiin. Mutta yhtähyvin, hyvällä ja lapsenomaisella mielellä, voi olettaa, että kevään lämmittämä höyhenpuku saa tiaiset ja punatulkut livertämään seuraavan kymmenen vuorokauden sääennustetta. Toisaalla pitkän ja märän talven viettänyttä vanhaa varista ja sen raakkumista kuuntelevat silmät lautasina etelästä saapuvat västäräkit ja pääskyset. Vai että sellainen talvi täällä oli…

Talvi, loma, talviloma

Vastaa

Herään vähän ennen yhdeksää. Illalla. Takana on lomaa edeltänyt työyö ja parin tunnin unet sen jälkeen aamulla citykodissa. Herättyämme niiltä unilta, kampesimme itsemme kauppaan, pakkasimme laukut ja laitoimme ne pyöriemme selkään, Nappi tarakalle ja poljimme Kuusiseen, yhteysaluslaiturille. Siitä matka jatkui Otavan kyydissä kotisaareen Mullin laituriin. Mullista vielä 2,5 kilsan matka pyörillä kotiin. Kotiin päästyämme normit kuviot laukkujen purkamisilla kaappeihin ja koirien hoito. Lopulta istahdimme syömään ja katsoimme toisiamme. Loma. Mitäs tehdään?

Kahden aikuisen taloudessa, jossa molemmat tekevät jatkuvaa yötyötä ja koti on kaukana sivistyksestä, on helppo rytmittää arki omanlaiseksi. Hetken lueskelimme lehtiä ja sitten kömmimme vällyjen väliin. Kun nukuttaa, nukutaan, etenkin lomalla. Emme suinkaan pujahtaneet yöunille, vaan nukkumaan joksikin ajaksi. Meillä itseasiassa ei edes ole sellaista käsitettä kuin yöunet, koska olemme yöt aina töissä. Rytmi ei vaihdu edes pitkillä lomilla. Noustaan vapaaöinäkin klo 01. Ei kellonsoittoon vaan sisäisen kellon rytmissä. Mieheni nukkuu tuntimääräisesti enemmän kuin mie vuorokaudessa. Kun ei tarvitse lähteä töihin, hän nukkuu usein aamu viidestä pitkälle yli puoleenpäivään. Itse olen siinä vaiheessa jo tehnyt lenkin tai pari koirien kanssa.

Olen aina kuunnellut sisäistä rytmiäni. Kuunnellut sitä myös pojillani. Kun he ovat luonani ja on loma, he saavat toimia oman rytminsä sisällä. Nuorimmalla tuntuu olevan samantapainen rytmi kuin meilläkin. Vaikeuksia pojalla on tietenkin aina sitten, kun oma rytmi pitää muuttaa yhteiskuntaa pyörittäväksi rytmiksi, tehojen osuessa aamu-aamupäivä-päivä -painotteisesti. Tätä rytmiikkaa kohtaan tunnen inhoa, sillä kaikki ihmiset eivät suinkaan ole veistetty toimimaan sen mukaan. Ehkäpä yksi syy, miksi olen itse yötyöläinen, selittyy sisäisellä rytmilläni. Se tukee yöaikaan hereillä oloa. Samoin varhaiset aamut ovat toiminnan aikaa minulle. Nukkumatin vuoro klo 8-9 on se, mihin hyppään päästäkseni unimaahan.

Myös luonto kulkee omassa rytmissä ja ihmisen on turha koettaa puuttua siihen. Pitkässä juoksussa ihmisen toimet ovat kuitenkin vaikuttaneet luontoon ja tulos siitä ei ole mairitteleva. Eletään sydäntalvea. Kun katson ikkunasta ulos, mitä näen? Vettä sataa tihuttaa. Kanervikkojen seasta pilkistää vihreitä mustikan varpuja, syksyn ruskeita lehtiä ja maa paistaa paljaana niin pitkälle kuin silmä kantaa. Meri liplattelee avoimena, syksylle tyypilliset myrskyt pauhaavat myös keskitalvella, pikkulinnut laulavat puiden oksilla ja silmut puissa alkavat valmistautua puhkeamaan hiirenkorville. Vuodenaikaan nähden liian korkea lämpötila on saanut luonnon sekaisin.

Kaipaan lunta ja pakkasia. Vaikka asun saaressa ja rakastan ajaa veneelläni merellä, kaipaan silti talvea. Myös luonto kaipaa talven lepokautta, jaksaakseen taas keväällä kasvattaa uudet alut ja toimia koko kasvukauden. Jänikset, oravat ja muut pikkueläimet ovat vaihtaneet talviturkin päälle, joka tällaisena talvena on niille enemmänkin haittana kuin suojana. Muurahaiskeot ovat ilman suojaavaa lunta. Samoin pikkujyrsijät eivät pääse lumikerroksen suojiin lämpimään. Aika kohtalokasta olisi monelle lajille, jos nyt alkaisivat kovat pakkaset, kun missään etelärannikolla ei ole lunta. Toisin on Pohjois-Suomessa, jossa on komeat, talviset olosuhteet. Kamuni Aavasaksalla ja Rovaniemellä laittavat someen mahtavia lenkkikuvia koiriensa kanssa. Olen niin iloinen heidän puolestaan. Edes jossain Suomessa on oikea talvi.

Mitä sitten oikeastaan kaipaan talvessa? Lunta, joka peittää metsät, kuorruttaa puut ja antaa mahdollisuuden hiihtää. Pakkasia, jotka nipistävät nenää. Koirani heräävät eloon pakkasessa. Huskyjen turkki on paksu ja ne nauttivat viileästä. Pakkanen on myös hyvä syy mennä lähemmäs toista ja mikäs sen mahtavampaa kuin pakkaslenkin jälkeen lämmittää teetä ja istahtaa lämmin peitto ympärillä nauttimaan olosta. Ja sitten. Kevät ei ole kevät, ellei voi seurata lumipeitteen hupenemista, pakkasen vaihtumista plussakeleiksi ja tuntea, kuinka seuraava vuodenaika vaihtuu.

Vaikka talvi on nyt vetinen, vietämme talvilomaa, johon on yhdistetty vielä osa edellisvuoden kesälomaakin. Olemme naureskelleet yhdessä ja pohtineet, että aloitammeko lomaviikot nyt ensin sillä kesälomalla, kun kelit ovat sen mukaiset. Toivoa siis sopii, että varsinaisen talvilomamme alkaessa alkaisi sataa myös lunta ja paukkua pakkaset. Loma on siitä mukavaa, että voi nimenomaa kuunnella omaa rytmiä. Koska karsastan mantereelle menoa, on nyt mahdollisuus olla kaukana sieltä useamman viikon. Jotain tehdään tietenkin lomallakin. Koiralauman kanssa on aina puuhaa ja selkäni kanssa teen tarvittavia lihaskuntotreenejä, jotta pysyn kasassa. Lisäksi tuvan lämmitys vaatii tekemistä. Mutta muutoin syödään, kun on nälkä, nukutaan, kun väsyttää ja sitten vaan nautitaan luonnosta ja toisistamme. Lomalla on työrytmiikalle sama tarkoitus kuin talvella vuodenkierrollekin. Niiden jälkeen on taas jotain muuta tiedossa, jota on paljon mukavampi ottaa vastaan, kun on saanut kokea levon.