Sonorian Enrico ‘Rico’ 21.6.2006 – 17.6.2018
Rico, elämäni suurin koira. Se saapui minulle elokuussa 2006 luovutusikäisenä pentuna. Rico oli alusta asti yhden ihmisen koira. Sillä on erittäin vahva itsearvostus ja omat rajat, joita ei saanut ylittää. Opetin Ricolle perustottelevaisuuden lisäksi jälkeä. Rico oli helppo kouluttaa sen kiintymyksen ja ruokahalun turvin, joka sillä oli. Rico rakasti lapsia yli kaiken. Oman perheen pojat saivat leikkiä sen kanssa huoletta. Olipa Rico joskus laskuramppina pikkuautoillekin. Lisäksi se rakasti koiran- ja kissanpentuja sekä kaikkea elävää. Vanhempieni kipeänä olleet kalkkunat mm. saivat Ricolta suojaa.
Rico nautti uimisesta, keppienheittelystä ja erityisesti työssä käymisestä kanssani. Kun herätyskellon ääni alkoi soimaan, Rico tuli varovasti nöykkäsemään minua. Se istuutui sen jälkeen eteiseen odottamaan, kun puin työvaatteet päälle. Muutoin niin innokas ja äänekäskin herra oli hipi hiljaa töihin lähtiessä. Olihan sydänyö ja kaikki muut nukkuivat.
Ricon ollessa kuusivuotias perheeseen muutti pikku Wilma. Rico oli täysin myyty pikku nyytin hoivaamisesta. Näistä kahdesta saksanpaimenkoirasta tulikin erottamattomat. Rico puolusti niin Wilmaa kuin minuakin. Eräänä yönä töissä jouduin tilanteeseen, jossa kaksi epämääräisessä kunnossa olevaa miestä tukki tieni. Rico reagoi tilanteeseen minua nopeammin ja kas kummaa, tie aukeni kuljettavaksi muutamassa sekunnissa.
Viimeisinä kuukausina Ricolle ilmeni selkävaivaa, joka heijastui vasempaan takajalkaan. Sitkeänä koirana se ei Ricoa haitannut. Lämpiminä kesäpäivinä Rico ui ja se helpotti kipua selässä. Vielä päivä ennen poislähtöään Rico nautiskeli uinnista ja jälkkäristä. Sunnuntai-iltana 17.6. Rico hyvästeli Wilman ja nukahti syliini. Suuri persoona oli poissa.
Wilma ja Rico keppileikin tiimellyksessä Lentokentän maastossa 25.4.2016.