Kotkan rakennuksia ja kaupunkinäkymiä.
Kirkot ja kappelit
Kymin kirkko
Langinkosken kirkko
Langinkosken kirkko on valmistunut vuonna 1953. Tämä kirkko ja kirkkoherranvirasto ovat minulle enemmän kotoisia kuin virallinen lapsuuden seurakuntani Kotkan seurakunta. Äitini oli Langinkosken seurakunnan ensimmäinen kanslisti ja lapsuuteeni kuului vahvasti Lankkarin kirkon käytävillä tepastelu ja pihapiirissä leikkiminen. Myöhemmin aloitin pianon- ja urkujensoittamisen Langinkosken kirkon silloisen kanttorin Alpo Valkaman opastuksella. Sain harjoitella kirkossa urkujen soittoa itsekseni sillä aikaa, kun odottelin äitini työpäivän päättymistä.
Muutenkin seurakunnan kuviot olivat minulle pienestä pitäen normaalia arkea. Tunsin lapsesta asti kaikki silloiset Kotkan ja Langinkosken papit, nuorisotyöntekijät, suntiot, kerho-ohjaajat ym. Siinä missä muut lapset leikkivät tarhoissa ja leikkikentillä, mie tepastelin pitkin kirkon lehtereitä, sakasteja ja suurelta yleisöltä piilossa olevia käytäviä pitkin ns. kirkon kulisseissa. Muistan löytäneeni suuren aarteen, kun törmäsin kerhohuoneen varastossa joulujuhlien rekvisiittaa pullollaan olevaan kaappiin. Oli Jeesus-lasta, pahviaaseja, se suuri jouluntähti, tietäjiä ja kaunis valkea enkeli. Pienelle lettipäiselle tytölle kirkosta löytyi aina ihmeteltävää. Niin monet kerrat istuttiin myös Jumalanpalveluksissa ja useissa seurakunnan tilaisuuksissa. Muistan kirkossa olevat elävät kynttilät, pappien puvut ja kirkkovuoden mukaan vaihtuvat tekstiilien värit. Eniten mieleen on kuitenkin jäänyt Langinkosken kirkon sisäseinät. Punatiilestä muotoillut seinät jaksoivat kiinnostaa joka kerta vilkasliikkeistä pikku lettipäätä.
Kuutsalon kappeli
Kuutsalon kappeli on rakennettu talkoovoimin ja se siunattiin käyttöön vuonna 2003. Kappelin ovet ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri. Sisään voi mennä hiljentymään ja kirjoittaa vieraskirjaan pienen muiston käynnistään. Kesälauantaisin soitetaan ehtookelloja ja pidetään pieni rukoushetki. Ovet ovat peräisin Laajakosken vanhasta kappelista ja alttariristi Ruotsinsalmen taistelun aikaisesta laivanhylystä. Kappelin on suunnitellut arkkitehti Tuomo Hovi.
Teollisuus- ja liikerakennuksia
Karhulan teollisuusympäristö
Karhulan teollisuusympäristö kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.
Asuinrakennuksia
Katariinan pientaloalue
Katariina eli entiseltä nimeltään Puistola on Kotkan kaupunginosa Kotkansaarella. Katariinan asukasluku oli 698 (31.12.2016). Katariinan pientaloalue kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Kaupunginosan alueella sijaitsee myös Arto Tolsa -areena sekä Puistolan urheilukenttä.
Urheilukenttiä
Puistolan urheilukentän avauskilpailut pidettiin vuonna 1914. Kentällä on järjestetty yleisurheilun Suomen-mestaruuskilpailut eli Kalevan kisat vuosina 1921 ja 1935 ja siellä on tehty yksi yleisurheilun Suomen ennätys Yrjö Nikkasen heittäessä 16. lokakuuta 1938 keihästä 78,70 metriä.
Kotkan urheilukeskus eli nykyinen Arto Tolsa Areena valmistui vuonna 1952 Helsingin olympialaisia varten.
Tuhoutuneita tai purettuja rakennuksia