Varoitus: Sivulla olevat kuvat saattavat olla herkille ihmisille ahdistavia.

• Selkä
• Vasen polvi
• Oikea polvi
• Oikea nilkka
• Vasen nilkka
• Vatsan alue
• Vasen olkapää
• Oikea käsi

Tältä sivulta löydät läpikäymäni leikkaukset, niiden syyt ja seuraukset sekä niistä toipumiset. Leikkauksissa on tullut oltua 32 kertaa. Kaikista ei ole kuvia ja toipumistietoja on hankalampi löytää mutta tuoreimmista kokoan tälle sivulle infoa.

Selkä

Selkäni leikattiin 20.2.2017. Selkäydinkanavaa avarrettiin ja tehtiin tilaa puristuksissa oleville hermoille alimmassa lannerangan nikamavälissä. Oireet alkoivat edellisenä kesänä ja tuntuivat aluksi vain selkää taaksepäin taivuttaessa sähköisenä värinänä. Oireet lisääntyivät ja pahenivat kesän edetessä ja syksyllä kipu alkoi olla jatkuvaa hermotusta aina, kun jalat koskivat maata, tai kun seisoin, istuin tai kävelin. Pääsin sairaalaan ortopedille lokakuussa 2016 ja selkäni kuvattiin magneetissa. Välittömästi kuvien tulosten jälkeen minut laitettiin leikkausjonoon, jonka pituus oli alun perin kuusi kuukautta. Lopulta pääsin paria kuukautta aiemmin leikkaukseen, sillä olotilani alkoi olla tuskainen.

Leikkaus itsessään sujui hyvin. Hemofiliani vuoksi minua pidettiin kuitenkin heräämössä tavallista pidempään, sillä vuotoa oli seurattava tarkkaan. Osastolla vietin vain yhden yön. Ensimmäiset askeleet sairaalan ulkopuolella olivat tuskaisia. Autolle oli matkaa noin 200 metriä ja tuntui, etten päässyt eteenpäin laisinkaan. Pystyin liikuttamaan jalkojani 10-20 senttiä kerrallaan.

Toipuminen alkoi kovalla kuumeella. Makasin sängyssä useamman päivän. Kyljen kääntäminen kesti ensimmäisinä kertoina viisi minuuttia ja vessareissu 15 minuuttia. Ruokahalut katosivat kokonaan yli kahdeksi kuukaudeksi. Itsenäinen nouseminen sängystä onnistui toisena päivänä leikkauksesta. Myös kyljen kääntäminen parani päiväpäivältä. Kun kuume laski pois, lähdin liikkeelle. Ensin käpöttelin huoneella muutamia minuutteja kerrallaan. Kuudentena sitten puin päälle ja lähdin ulos. Ensimmäinen kävelypätkä oli 260 metriä. Hyvin, hyvin hitaasti ja kuulostellen selkää. Selkä oli suht ok mutta jaloista oli mennyt voimat. Sen jälkeen aloin tietoisesti pidentää matkaa joka päivä 200-400 metrillä. Viikko leikkauksesta pääsin kotisaareen takaisin. Avulias naapurini haki minut yhteysaluslaiturilta ja vei mopoautollaan kotiin.

18 päivää leikkauksesta pääsin tilanteeseen, jolloin kävelymatka oli jo liki 5 kilometriä. Kipu oli poissa ja olo hyvä. Aloin ottaa lenkkeihin mukaan juoksua. Aluksi varovasti 100-200 metriä per lenkki, pari kertaa viikossa. Tätä varovaisuutta juoksun suhteen jatkoin parisen kuukautta, jonka jälkeen olin päässyt palaamaan normaaleihin juoksumääriini. Olisin mahdollisesti pystynyt aiemminkin jo juosta pidempiä matkoja mutta odotin toukokuista leikkauksen lopputarkastusta. Töihin palasin 7 viikkoa leikkauksesta. Työni on fyysistä, suht raskasta ja jatkuvasti liikkuvaa. Tämän takia sairaslomaa kirjoitettiin hieman pidemmäksi kuin muutoin avarrusleikkausten jälkeen. Tunsin kyllä, että olin kunnossa töihin palatessani.

Kokonaisuutena leikkaus onnistui hyvin. Kipu loppui ja liikkuminen onnistui normaalisti suhteellisen nopeasti. Ensimmäinen viikko oli tuskainen, loput viikot olivat lähinnä kunnon nostamista takaisin normaalille tasolle. Selkään jäi kuitenkin vielä paha yliliikkuvuus, johon mahdollisesti lähivuosina joudutaan tekemään luudutus. Sitä leikkausta siirtääkseni, käyn fyssarilla ja pidän erityisen tarkkaa huolta selkä- ja vatsalihaksistani. Luonnon oma tukikorsetti on parasta, mitä yliliikkuvalle selälle voin tarjota.

Vasen polvi

Koko leikkaushistoriani alkoi vasemmasta polvesta vuonna 1985. Uiminen ja hiihtäminen olivat lempilajejani lapsena ja nuorena. Koska olin aktiivinen liikunnan harrastaja ala-asteikäisestä asti, opin kuuntelemaan kehoani hyvin varhaisessa vaiheessa. Vasen polvi alkoi vaivata alle 15 vuotiaana ensin uidessa, sitten myös hiihdossa siten, että polven joutuessa kiertoliikkeeseen, sisäsyrjässä tuntui kipua. Lopulta vuonna 1985 polvi tähystettiin ja siellä todettiin levymäinen kierukka, diskoidi meniski. Kierukka ei ollut tyypillisesti C:n muotoinen vaan täytti polvinivelen täysin. Kierukkaa siistittiin hieman kipualueelta. Tämän leikkauksen jälkeen vasen polvi on operoitu vielä 7 kertaa vuosien 1986 ja 2011 välillä.
Suurin leikkaus vasempaan polveen tehtiin 1987, jolloin polvesta poistettiin suht kookas irronnut ruston pala, joka uhkasi kiilautua nivelrakoon. Leikkauksen yhteydessä sain sairaalabakteerin ja jouduin palaamaan osastolle tiputukseen kaksi päivää leikkauksen jälkeen. Lopulta vietin reilu kaksi viikkoa tippaletkussa ja polveni jäykistyi. Lääkkeitä meni kiitettävä määrä nesteenä elimistöön ja olotila on melkoisen heikko verenmyrkytyksen uhatessa minua. Kun kotiuduin sairaalasta, pääsin fysioterapeutin hoitoon. Sitä kesti muutaman kuukauden ja polvinivel saatiin lopulta taas toimivaksi.

Polvesta on lisäksi leikattu revennyttä kierukkaa useampaan otteeseen sekä takasarvesta että etuosasta, poistettu tulehtunutta hoffanrasvaa sekä edellisistä leikkauksista kertynyttä arpimassaa. Minulla tuota arpimassan muodostumista tulee normaalia enemmän ja se on ollut hyvinkin ongelmallista mm. nilkkaleikkausten yhteydessä. Vuonna 2010 tehdyssä leikkauksessa sitten todettiin II asteen rustovaurio, joka vaati puhdistusleikkauksen vielä 2011. Sen jälkeen vasemman polven osalta rustovauriota alettiin hoitaa hyalgan pistoksin. Kokeilimme lääkärin kanssa ensin suun kautta otettavaa glukosamiinia mutta osoittautui, että olen sille tai jollekin sen aihesosalle, allerginen. Hyalgan hoito on kallista mutta minulla se toimii erittäin hyvin. Siinä pistetään kerran viikossa lääkettä suoraan niveleen ja tämä toistetaan viisi kertaa. Sen jälkeen olen pärjännyt 1-2 vuotta ilman kipua ja sitten on pistetty uusi sarja.

Kun polveen on tehty pelkkä kierukkaleikkaus, juoksukuntoon palaaminen on tapahtunut hyvin nopeasti. Olen lähes joka kerta juossut täysipainoisesti jo 3-4 viikkoa leikkauksesta. Rustojen puhdistus ja tulehtunut polvi on vaatinut 5 viikon juoksemattoman ajanjakson.

Oikea polvi

Oikeaa polveani on leikattu viisi kertaa. Ensimmäinen leikkaus oli vuonna 2006, jolloin myös oikeassa polvessa todettiin levymäinen kierukka, joka oli myös revennyt. Kaksi vuotta myöhemmin edessä oli oikean polven suurin leikkaus tähän asti. Polvessa tuntui voimakasta polttavaa kipua ja leikkauksessa todettiin laaja nivelkalvontulehdus, plica (nivelkalvopoimu) sekä myös tässä polvessa oli alkavaa rustovauriota. Nivelkalvon poisto tarkoitti sitä, että polveen ei saanut varata useaan viikkoon. Jouduin siis kävelemään kyynärsauvoilla useamman viikon ja paluu juoksemiseen tapahtui niinkin myöhään kuin 7 viikkoa leikkauksesta. Polvi vaati myös kortisonihoitoa toipilasjaksolla.

Kolmas leikkaus oli vuonna 2014, jolloin jälleen revennyttä kierukkaa korjailtiin ja poistettiin ärtynyt, kiilautunut plica. Oikean polven ongelmaksi alkoi kasaantua nivelkalvon tulehdukset ja rusto-ongelma, niinpä tähänkin polveen aloitettiin hyalgan hoito. Vielä kerran polvi jouduttiin kuitenkin avaamaan vuonna 2017, jolloin puhdistettiin nivel ja samalla korjattiin horisontaalinen repeämä kierukasta. Yleensä horisontaalisia repeämiä ei tarvitse leikata mutta koska puhdistus oli tehtävä ja edessä oli suunniteltu suuri selkäleikkaus, päädyttiin tekemään polvesta mahdollisimman kivuton.

Kuusi vuotta kului ilman polvileikkauksia. Olin jo pitkän ajan onnitellut itseäni siitä, että polvet olivat olleet oireettomat. Syyskuun lopulla 2022 seisoessani hississä töissä, oikeassa polvessa tuntui erittäin voimakas pistokipu. Sitä ennen se oli ollut oireeton silloin tällöin tuntuvaa särkyä lukuunottamatta. Kun lähdin liikkeelle hissin tullessa perille, en pystynyt ojentamaan polvea ja sille varaaminen oli kivuliasta. Jatkoin työni loppuun ja tein vielä pari yötä ennen sormileikkaustani. Ajattelin, että kyllä kipu pitkällä sormen sairaslomalla rauhoittuu.

Kipu ei rauhoittunut, polvi oli aavistuksen turvonnnut ja käveleminen sen kanssa hankalaa. Menin lokakuun puolivälissä työterveyslääkäriin, jossa polvi röntgenkuvattiin. Lääkärin mukaan polvessa oli nivelrikko mutta koska kaikki oireet eivät suoraan täsmänneet rikkoon, sain lähetteen keskussairaalaan ortopedille. Polvesta otettiin magneettikuvat marraskuun loppupuolella ennen vastaanottoaikaa sairaalaan. Joulukuun alussa sain sitten kuulla syyn kipuuni. Polven ulkosyrjällä, reisiluun kantavalla pinnalla oli täydellinen rustopuutos eli gradus nelonen noin sentti x sentti aluella. Tulehdusta ei ollut, nestettäkin vain hieman. Mitään irtopalaa ei näkynyt kuvissa, ja lääkäri sanoikin, että aukon syntyminen jää mysteeriksi. Lisäksi ulkokierukka oli repaleinen ja polvitaipeessa oli nivelrikolle tyypillinen ohut bakerinkysta. Paljaan luun pinnalla oli jo kystamuodostumaa. Ortopedi päätyi leikkaukseen, Steadmanin naskalisaatioon, jossa paljaan luun pintaan porataan reikiä, joista toivottiin nousevan veren mukana kasvutekijää säie/lasirustolle. Tämä rusto ei ole oikeaa rustoa, vaan sitä heikompaa rustoa, joka kuitenkin hidastaa nivelrikon etenemistä ja helpottaa kipua polvessa. Vereni hidas hyytyminen ja ikä olivat tekijöitä. jotka tekivät leikkauksen onnistumisen kyseenalaiseksi.

Polvi leikattiin huhtikuun lopulla 2023. Leikkaus tehtiin nukutuksessa ja verityhjiössä tähystämällä. Repalaiselle kierukalle ei tehty mitään, avoin luuaukko naskalisoitiin ja osittain se oli täyttynyt jo oman elimistöni toimesta arpikudoksella, joka ei kuitenkaan ollut helpottanut kipuun. Lisäksi polvesta löytyi lumpion sekä sääriluun kantavalta pinnalta rustovaurioita asteella kaksi (gradus 2). Keppejä tuli käyttää kivun tuntuessa ja kolkuttelinkin ensimmäisen viikon ahkerasti niillä ulkona. Sisällä pärjäsin jo kolmantena päivänä omin jaloin. Ensimmäiset päivät polvessa tuntui tyypillistä leikkauskipua. Nestettä kertyi polveen ja lähiympäristöön jonkun verran, jonka aiheuttamaa jähmeyttä helpotin useaan kertaan päivässä jääpalapussilla. Kipulääkkeitä meni aluksi hyvin vähän.

Ensimmäisen kepittelylenkin tein kaksi päivää leikkauksesta 1,5 kilsaa. Ja toisen viisi päivää leikkauksesta 1,9 kilsaa. Sitten polvea alkoi vajaa viikko leikkauksesta särkemään öisin. Ensin särky oli lievää mutta se paheni yö yöltä ja jo viikon päästä leikkauksesta kipulääkkeitä meni kuin leipää eikä nukkumisesta tullut mitään. Pidin useamman lepopäivän, jotka eivät kuitenkaan vähentäneet yösärkyä. Turvotusta ei ollut eikä polvi pahemmin kuumottanutkaan. Kävely sujui edelleen eli tulehdusta ei polvessa ollut. Verikin valui nivelestä ulos, värjäten polvitaipeeni ja sääreni sateenkaaren värein. 11. päivä leikkauksen jälkeen kävelin 1,5 kilsaa omin jaloin. Turvotusta ei tullut sen enempää, polvi kesti ottaa rauhallisia askeleita mutta jälleen yöllä sain tuta kokeiluni tulokset. Oma tuntuma oli kuitenkin se, että kävelyt, niin keppien kanssa kuin ilman, eivät olleet syypäitä yöllisiin, koviin särkyihin ja kipuun. Jäin miettimään, oliko leikkaustulos se, mitä toivottiin.

Yösäryt jatkuivat ja sain sitten riesakseni toisen ja lopulta kolmannenkin vaivan. Reilu kolme viikkoa leikkauksesta toisen jalan, siis vasemman nilkan, akilles- ja ulkosyrjän peroneusjänne kipeytyivät. Turvotusta oli reilusti ja kipukohtia löytyi jänteistä. Jouduin passailemaan juuri hyvin käynnistyneen kävelyn suhteen. Pidin useamman lepopäivän ja lopulta nilkka rauhoittui. Yllärit eivät kuitenkaan loppuneet siihen. 4,5 viikkoa leikkauksesta, vain reilu viikko vasemman nilkan oireilusta, tuli leikatun polven polvitaipeen ulkosyrjään, popliteus-lihaksen kiinnityskohtaan, voimakas kipu, joka provosoitui etenkin polven ojentamisesta jalan ollessa maassa ja kävelystä. Taas piti passailla liikkumista. Kipu vasemman nilkan akilleksessa äityi uudestaan kovaksi, joten molemmat jalat olivat kivuliaat ja kävelemisestä ei tullut mitään.

Palasin töihin reilu 1,5 kuukautta leikkauksesta. Alkuun työnteko onnistui kivutta. Muutaman viikon jälkeen kipu alkoi palata polveen. Ensin ulkosyrjälle ja lopulta nivel itsessään oli niin kipeä, että työnteko oli yhtä tuskaa. Sinnittelin töissä kuitenkin loppuvuoden ja juuri ennen pitkää lomaa kävin lääkärissä ja polvesta laitettiin lähete sairaalaan. Tätä kirjoittaessani odottelen lääkärin aikaa sinne.

Oikea nilkka

Oikea nilkkani on leikattu kerran. Nivelside katkesi yllättävästi kotipihassa kävellessä. Nilkka leikattiin lokakuussa 2006. Tämä leikkaus on yksi niistä leikkauksista, jotka muistan hyvin, sillä toipumisvaiheessa nilkan sisältä katkesi verisuoni, joka alkoi tietenkin vuotaa. Vuoto ei lakannut eikä veri päässyt leikkausalueelta pois, joten tuloksena makasin lopulta sairaalassa. Sain kiireellisen lähetteen SPR:n verikokeisiin, jonka seurauksena sain tietää sairastavani hemofiliaa. Minulla todettiin FVII tekijän vajaus, joka tarkoittaa herkästi vuotavia leikkaushaavoja ym. Sain listan lääkkeistä ja itsehoitotuotteista, joita en saa enää käyttää. Näitä ovat mm. aspiriini, burana, omegatuotteet ja kaikki sellainen, mitkä kiihdyttää veren virtausta. Yksi hyvä puoli siinä kuitenkin on. Eipä ole tulppariskiä. Leikkauksen toipuminen alkoi lopulta vasta sitten, kun nilkan verihyytymäsoossi oli sieltä poistettu ja sain luvan aloittaa juoksemisen 4 viikkoa leikkauksesta.

Vasen nilkka

Vasen nilkkani on leikattu kahdeksan kertaa. Tämä epäonninen nivel onkin siten ollut koko leikkaushistoriani ongelmallisin tapaus. Itseasiassa nilkassa ei aluksi ollut kuin yksi ongelma, joka kuitenkin leikkauskomplikaation seurauksena paisui seitsemän leikkauksen ja liki kahden vuoden tuskan täyttämäksi sarjaksi. Ja sai 13 vuotta myöhemmin jatkoa leikkaushistoriaansa. Ensimmäinen leikkaus oli vuonna 2007 lokakuussa, kun koiran kanssa rengastreeniä juostessa nilkka taipui ulkosyrjälle. Tuloksena kahden nivelsiteen täydelliset katkeamiset, joten edessä oli uusien rakentaminen, ankkurointi ja pitkä toipuminen. Nilkan leikkaushaava tulehtui reilu viikko leikkauksesta. Söin antibioottikuurin mutten siinä vaiheessa osannut edes kuvitella, mitä vielä jouduin ottamaan vastaan.

Toipumisen loppuvaiheessa alkoivat hermotukset tuntumaan jalkapöydässä ja ulkosyrjällä. Jalkaan tehtiin ENGM koe ja todettiin hermon olevan jumissa leikkausalueella. Tammikuussa hermo vapautettiin mutta se ui lähes välittömästi uudelleen kiinni. Menin välillä töihin mutta hermokipu oli niin voimakasta, että minun oli palattava sairaslomalle. Söin kipulääkkeitä. hermokipulääkkeitä, unilääkkeitä, rauhoittavia ja ahdistuslääkkeitä, jotta olisi kyennyt edes nukkumaan. Toisen ENMG kokeen jälkeen todettiin, että jumissa on niin kovasti, että tarvitaan uusi hermonvapautusleikkaus, joka tehtiinkin huhtikuussa 2008.

Tulos oli jälleen aivan sama. Hermo ui lähes heti kiinni uudestaan. Minut siirrettiin Helsinkiin. Siellä päätettiin kokeilla ns. rasvansiirtoa. Siinä omasta elimistöstäni otettu rasvaa istutettiin nilkkaan hermon ympärille vaipaksi, jonka piti suojata hermoa, ettei se enää uisi kiinni arpimassaan. Tämä leikkaus oli lokakuussa 2008. Leikkaus epäonnistui ja lopulta päätettiin katkaista kokonaan ulkosyrjän tuntohermo. Hermonkatkaisuleikkaus tehtiin tammikuussa 2009. Hermonpää upotettiin pohjelihakseni yläosaan. Tunto hävisi vasemman jalan säären ulkosyrjältä, osasta jalkapohjaa, jalkaterän ulkosyrjästä, pikkuvarpaasta ja koko jalkapöydästä. Sain 10% invaliditeetin, sillä nilkka ja jalkapöytä olivat siitä asti erittäin suuressa vaaravyöhykkeessä loukkaantumisille, kun mitään tuntoa niissä ei ollut.

Kaikkien ällistykseksi hermokipu jatkui. Nilkka magneettikuvattiin ja lopulta löydettiin koko sessioon syypää. Luuankkureissa ollut lanka oli sulamatonta ja se ärsytti hermoa ja tulehdutti koko aluetta kuukausikaupalla. Jouduttiin vielä kerran avaamaan nilkka, vain reilu kolme viikkoa edellisestä leikkauksesta. Olin hyvin hermostunut ennen tuota leikkausta, sillä kirurgi itsekin oli tekemässä operaatiota, josta hänellä ei ollut aiempaa kokemusta. Leikkaus onnistui ja nilkkaan laskeutui hiljaisuus, hetkeksi.

Huhtikuussa 2009 nilkka alkoi jälleen oireilla. Tällä kertaa sisäsyrjän puolelta. Se turpoili, hermotusta oli enemmän ja vähemmän varpaista nilkkaan asti. Lopulta ne päätettiin kuvata ja tuloksena oli tarsaalitunnelioireyhtymä. Sisäsyrjän hermon kulkuväylät olivat tukossa. Tuloksena seitsemäs leikkaus tähän nilkkaan kesäkuussa 2009. Toivuin leikkauksesta ällistyttävän nopeasti. Osittain pistän tämän toipumisen henkisen puolen voittokuluksi. Olin lopenuupunut 1,5 vuoden hermokipuun. Kun kuulin tiedon seitsemännestä leikkauksesta ja takana oli niin pitkä juoksematon kausi (lähes kokonaan myös sairaslomalla tuon ajan), päätin, että nyt riittää. Ensimmäinen juoksulenkki on tehty viikko tarsaalikanavan vapautusleikkauksen jälkeen. Silläkin uhalla, että haavani vuotavat viikkoja leikkausten jälkeen.

Vasemman nilkan leikkaustarina sai jatkoa toukokuussa 2022. Oireet alkoivat noin vuosi aiemmin. Nilkan sisäsyrjässä kulkeva tibialis posterior -jänteen seutu alkoi aristaa ja hermotus alueella voimistui. Hermotustahan on ollut kyseisen jalan pottuvarpaassa jo vuosia mutta sen alkulähteenä on selän hermotusongelmat. Aikani kipuilua ja lievää turvotusta siedettyäni menin lääkäriin. Työterveydestä sain lähetteen keskussairaalan jalkaspesialistille, joka tavattuamme lokakuussa 2021, kuvautti molemmat jalkaterät röngenissä ja vasemman vielä magneetissakin. Tuloksena kyseisen jänteen repeämä, joka oli syytä leikata. Molempiin jalkateriin oli myös kasvanut jonkinverran uudisluuta, joka lopulta ei onneksi vaatinut poistoa ainakaan vasemmasta jalasta. Jalkoja vaivasi vielä yhtäaikaa molemmissa olleet plantaarifaskiitit. Kävin töissä ja olin sairaslomalla vuoron perään. Koronaepidemian ja hoitajien työtaistelun takia leikkaukseni siirtyi useaan otteeseen ollen lopulta 20.5.2022.

Leikkaus tehtiin nukutuksessa, koska vuoto-ongelmani takia minua ei saa puuduttaa selkään. Leikkauksessa lisäluuta ei siis tarvinnut työstää, korjattiin vain distaalinen split-repeämä jänteestä. Jänne oli voimakkaasti tulehtunut, joten nestettä oli kohtalaisesti. Leikkausalueella oli hirvittävät määrät myös arpikudosta, jota kirurgi sieltä sitten poisti. Juuri tuo voimakas arpimuodostus aiheutti 14 vuotta takaperin leikkausketjun, joka päättyi hermon katkaisuun nilkan ulkosyrjällä. Sain jalkaani ortoosin (suuri, kevyt ja tukeva polveen asti ulottuva kenkä), jota alkusuunnitelman mukaan pidettäisiin kolme viikkoa. Korjattu jänne piti siis pitää turvassa nilkan ulkokierrolta. Vuotoa oli leikkauksessa runsaasti mutta tällä kertaa ei hyytymistekijäliuosta annettu. Kotiin pääsin kaksi tuntia leikkauksesta.

Reilu kolme viikkoa leikkauksesta oli sovittu kontrolli. Kinkkailin sinne vielä ortoosi jalassa mutta pois lähdin sitä ilman 🙂 Haava oli muutoin ok mutta alueella oli voimakkaasti vuodosta johtunutta arpi- ja verenhyytymismäskiä. Jäin miettimään, olisiko sittenkin ollut järkevämpää antaa sitä hyytymisliuosta leikkauksessa. Sain pitkähkön antibioottikuurin, sillä leikkausaluella oli tulehdus syvemmissä kudoksissa. Sairasloma jatkui heinäkuun loppuun asti. Sain luvan aloittaa kävelyt varovasti. Varovaisuus oli kyllä tarpeen, sillä nilkka oli jäykkä ja turpoili aluksi pienestäkin rasituksesta ilman ortoosia. Lisäksi kenkä painoi verimäskiä ja kuljinkin viikkoja crokseissa, koska lenkkaria ei pystynyt jalassa pitämään. Ensimmäiset juoksulenkit tein kuusi viikkoa leikkauksesta. Haava-alueella oli haavataitos pehmentämässä kengän aiheuttamaa hankausta. Nilkalle alettiin antaa fysioterapiaa seitsemän viikkoa leikkauksesta. Nilkan liikeradat olivat voimaakkaasti vajaat. Fysioterapeutti kehoitti olemaan juoksematta, koska alue turposi rasituksesta. Pidin pari viikkoa taukoa juoksusta, jonka jälkeen lenkit taas jatkuivat. Lopulta nilkan liikeradat alkoivat palautumaan ja pääsin takaisin töihin, 11 viikkoa leikkauksesta. Haava-alueelle jäi arpi/verihyytymäkakku, joka kuitenkaan ei enää hankautunut kenkään ja sain lenkkarit jalkaan ennen kesän loppua 😀

Vatsan alue

Olen läpikäynyt myös muunlaisia leikkauksia kuin urheilussa vammautumisten seurauksena johtuneet leikkaukset. Vatsan alueelle on tehty kuusi leikkausta, joista ensimmäinen oli vuonna 1996 ja toinen 2004, jota en varsinaisesti pidä leikkauksena, vaikka se sellainen tietenkin oli ja ilman komplikaatioita en siitäkään selvinnyt. Kyseessä oli siis keisarinleikkaus, jonka seurauksena sain neljännen lapseni. Leikkauksessa vuotoa oli runsaasti. Silloinhan hemofiliastani ei tiedetty mitään ja tarvitsin lisäverta osastolla. Myös toisen synnytykseni yhteydessä sain lisäverta vuonna 1992.

Vuonna 2013 kohdustani leikattiin suuri kasvain. Sen koko oli 10 x 11 cm ja myös kohtu jouduttiin poistamaan. Leikkaus tehtiin tähystämällä mutta silti salissa tuli ongelmia, kun verisuoni jäi vuotamaan ja 1,8 litraa verta imettiin vatsaontelostani operaation aikana. Leikkaavalle kirurgille tuli pieni ajatuskatko ja hän kirjoitti minulle vain kaksi viikkoa sairaslomaa leikkauksesta. Olin niin huonossa hapessa palatessani töihin, että oma työterveyslääkäri passitti minut uudestaan huilaamaan, liki kuukaudeksi. Leikkausta edelsi nivusiin noussut kipeä imusolmuke. Samana vuonna syksyllä imusolmukeita nousi uudelleen nivuseen ja yksi niistä poistettiin patologista tutkimusta varten. Tuloksena oli normaali, suurentunut imusolmuke.

Keväällä 2014 imusolmukkeita tuli lisää ja todettiin valtava kasvain toisessa munasarjassa. Kasvain pääsi kasvamaan niin suureksi, että edessä oli avoleikkaus. Kasvaimen mitat olivat 15 x 22,5 cm. Myös toisessa munasarjassa oli kasvain, pieni sellainen ja molemmat poistettiin. Palasin tämän leikkauksen jälkeen hyvin pian juoksulenkeille. Ensimmäinen pieni lenkki on tehty jo kaksi viikkoa leikkauksesta, tuki liivin pitäessä haava-aluetta kasassa.

Loppusyksystä 2014 imusolmukkeet palasivat kipuilemaan nivuseen. En enää ollut uskoa omia tuntemuksiani mutta menin silti lääkäriin. Magneetin tulos oli selkeä. Nivustyrä. Nämä vaivat ovat yleensä miesten ongelmatiikkaa mutta imusolmukkeiden poisto altistaa niille myös naiset. Sitten taas mentiin, leikkaus tehtiin huhtikuussa 2015. Kaikki vatsan alueen leikkaukset on tehty keskussairaalassa. Alkoi hieman jo huvittaa anestesialääkärin kanssa jutellessa, että taas olen täällä, kolmatta kertaa peräkkäisenä keväänä.

Vasen olkapää

Vasen olkapääni on leikattu kahdesti. Vuoden 2012 keväällä kaaduin jäisellä tiellä ja otin vastaan vasemmalla kädellä kaatumiseni. Hyvin vähäisen tuntuinen kaatuminen mutta tuloksena kiertäjäkalvosimen repeämä, joka leikattiin toukokuussa 2012. Leikkauksessa korjattiin myös revennyttä hauiksen pitkää jännettä sekä todettiin limapussin tulehdus. Leikkaus onnistui hyvin ja juoksemaan palasin viisi päivää leikkauksen jälkeen.

Toinen tapaturma sattui syksyllä 2015 töissä. Kaaduin pihaportaissa ja otin jälleen kaatumisen vastaan vasemmalla kädellä. Tällöin repesi kiertäjäkalvosin niin pahasti, että siihen tuli iso reikä ja hauiksen pitkä jännekin sai jälleen siipeensä. Olkapää korjattiin osittain. Hauiksen pitkä jänne siirrettiin viisi senttiä alemmas sen haurastumisen takia. Toipuminen oli selkeästi hitaampaa kuin ensimmäisellä kerralla. Käteen tuli nostorajoitus muutamaksi viikoksi ja jouduin passailemaan juoksulenkeille menoa kuukauden päivät.

Oikea käsi

Tammikuun alussa 2021 minulle sattui työtapaturma, jossa oikean käden etusormi vääntyi yli ääriasennon kämmenselkään päin. Sormi turposi ja oli kipeä, mutta jatkoin työni loppuun. Kahden viikon päästä menin lääkäriin, koska sormi ei parantunut. Sormesta otettiin röntgenkuva, jossa murtumia ei näkynyt. Lääkäri epäili nivelkapselin repeytyneen ja piikitti sormeen kaksi kortisoniannosta viikon välein. Helmikuun olin lomalla ja palattuani töihin sormi oli edelleen turvoksissa ja kipeä. Menin uudestaan lääkäriin, joka passitti minut magneettikuviin. Kuvista paljastui etusormen nivelsiteiden katkeaminen ja kämmenen puolen jänteen repeämä. Lääkäri kehoitti ottamaan yhteyttä käsikirurgiin leikkausta varten.

Sain ajan toukokuulle käsikirurgille. Kirurgin tutkittua tilanteen hän ehdotti odottamaan vielä muutaman kuukauden. Jos vielä syksylläkin on kipua ja turvotusta sormi pitäisi leikata. Syksyllä sormi oli edelleen kivulias ja turvonnut, joten tilasin uuden ajan käsikirurgille. Leikkauspaperit laitettiin nopeasti kuntoon ja olin pääsemässä jo lokakuussa leikkaukseen, kunnes työpaikan vakuutusyhtiö ei antanutkaan maksusitoumusta leikkaukseen, vedoten keksimäänsä vanhaan vammaan, jota sormessa ei ole ikinä ollut. Käsikirurgi siirsi minut kunnalliseen jonoon, joka osoittautui pitkäksi.

Koronan, hoitajien työtaistelun sekä oman nilkkani leikkauksen vuoksi pääsin vihdoin sormen leikkaukseen vuosi myöhemmin lokakuussa 2022. Leikkaus tehtiin nukutuksessa hemofilian takia. Leikkauksessa peukalon abductor-jänteestä otettiin siirre, josta tehtiin uusi nivelside etusormeen. Siirre upotettiin luukanavaan ja kiinnitettiin tenodeesiruuveilla paikoilleen. Käteen laitettiin ensimmäisiksi neljäksi päiväksi kipsi, jonka sisään jäivät etusormen lisäksi peukalo ja keskisormi tukemaan leikattua etusormea. Sitten kipsi vaihdettiin ortoosiin, jota pidettiin kuusi viikkoa.

Oikeakätisen arki ilman oikeaa kättä oli hyvin mielenkiitoinen kausi. Koska kädelle ei saanut laittaa minkäänlaista kuormaa, olin käytännössä yksikätinen 1,5 kuukauden ajan. Lapsena olin opetellut kirjoittamaan myös vasemmalla kädellä, joka nyt selkeästi auttoi. Mieheni sanoi, että kauppalapuista sai jopa selvää, kun kirjoitin niitä 🙂 Myös tietokoneen hiiren käyttö vasemmalla ei tuottanut ongelmia. Itse kirjoittelu oli vain tuskaisen hidasta yhdellä kädellä. Minulla on pitkät hiukset, jotka pidän letillä. Letittämisen hoiti mieheni ja viimeisillä viikoilla tukka alkoikin olla todella napakassa letissä. Harjoittelu tekee mestarin! Kaikki muu olikin sitten vain harjoittelua ja harjoittelua. Huomaan toisinani vieläkin, kuukausia myöhemmin, käyttäväni vasenta kättä arkisissa toimissani, kuin vettä vaan.

Kuusi viikkoa leikkauksen jälkeen ortoosi otettiin sormesta pois. Ortoosia siis pidettiin kokoajan, lukuunottamatta saunassa käyntiä ja pientä jumppaa, jota sain tehdä sormelle muutaman kerran päivässä. Tuolla jumpalla pidettiin rystynen edes hieman liikkuvana. Ortoosin poiston jälkeen alkoi fysioterapeutin antamien sormijumppien toteutus. Ensin tuntui, ettei sormi liiku mihinkään. Kuitenkin, yllättävän nopeasti alkoi nivelet toipumaan. Ensin kärkinivel, sitten keskimmäinen nivel ja pikkuhiljaa myös rystynen. Myös peukalo oli osittain jäykistynyt ja sitä jumpattiin samalla. Se vetreytyi leikattua sormea nopeammin.

Joulukuun alussa kävin kontrollissa, jossa lääkäri totesi liikeratojen olevan vielä liian vajaat töihin paluuseen, joten sairaslomani jatkui vielä vuoden loppuun. Sormesta tuli lopulta ihan hyvä. Siihen jäi kyllä olemaan voimakkaamman kokoinen rystynen, lievä liikevajaus ja poikittaiseen kämmenen puoleiseen jänteeseen lievä särky, joka ei ole ollut kuitenkaan jatkuvaa eikä häiritsevää.