{"id":86,"date":"2018-10-06T21:16:45","date_gmt":"2018-10-06T19:16:45","guid":{"rendered":"http:\/\/www.laurapennanen.fi\/?page_id=86"},"modified":"2024-11-10T04:47:51","modified_gmt":"2024-11-10T02:47:51","slug":"koirat","status":"publish","type":"page","link":"https:\/\/www.laurapennanen.fi\/?page_id=86","title":{"rendered":"Koirat"},"content":{"rendered":"

Meid\u00e4n lauma<\/a>
\nKuvia koirista koiragalleriassa<\/a><\/p>\n

Koiraharrastukseni alkoi lapsena tyypillisell\u00e4 kinuamisella ‘haluan koiran’. Kerta toisensa j\u00e4lkeen sain kielt\u00e4v\u00e4n vastauksen, sill\u00e4 sek\u00e4 \u00e4itini ett\u00e4 siskoni olivat koirille allergisia. Tyydyin lenkitt\u00e4m\u00e4\u00e4n naapurien koiria. Kun siskoni muutti kotoa pois, alkoi \u00e4idin ja is\u00e4n muurit murtumaan ja vuonna 1984 meille muutti kultaisennoutajan narttupentu Milja-Liina ‘Milja’. Milja j\u00e4i kuitenkin vanhempieni koiraksi, joten hankin itselleni oman koiran muutettuani ensimm\u00e4iseen omaan kotiin. Ensimm\u00e4inen saksanpaimenkoirani Anu muutti luokseni kev\u00e4\u00e4ll\u00e4 1985 ja reilu vuosi sen j\u00e4lkeen tuli toinen saksanpaimenkoira Hibykin Champ ‘Samppi’. N\u00e4iden palveluskoirien kanssa harrastin pk j\u00e4lke\u00e4 ja suojelua sek\u00e4 lenkkeilin metsiss\u00e4. Lis\u00e4ksi minulla oli hoitokoirina sekarotuiset Kille ja Tessu, saksanpaimenkoira Tico sek\u00e4 cockerspanieli Julle.<\/p>\n

Anun ja Sampin j\u00e4lkeen vuonna 1993 minulle tuli saksanpaimenkoiran narttupentu Fidelity Wanda ‘\u00c4ss\u00e4’. \u00c4ss\u00e4n kanssa kilpailin paljon keskittyen etup\u00e4\u00e4ss\u00e4 j\u00e4lkikisoihin. \u00c4ss\u00e4n kanssa k\u00e4vin my\u00f6s suojelu-, viesti- ja yk treeneiss\u00e4. Se oli mahtava koira niin kotona lasten kanssa kuin kisakentill\u00e4. Oikea viilipytty. \u00c4ss\u00e4n rinnalle otin vuoden my\u00f6hemmin sen pikkusiskon Fidelity Arcolan ‘Sisun’. My\u00f6s t\u00e4m\u00e4 narttu osoittautui monipuoliseksi palveluskoiraksi. \u00c4ss\u00e4n ja Sisun kaveriksi tuli viel\u00e4 yksi koira, Sissi vuonna 1995. Sissin em\u00e4 oli saksanpaimenkoira ja is\u00e4 paimenlinjainen bordercollie. Sissi oli rauhallinen paimen, jolle teetin pari vuotiaana pennut puhtaan paimenlinjaisen borderin kanssa. N\u00e4ist\u00e4 pennuista kotiin j\u00e4i Ami, joka oli koira isolla K:lla. Amista kehkeytyi huippu v\u00e4h\u00e4n joka asiassa. Se paimensi, se osasi suojelun, se j\u00e4ljesti, oli viestikoirana, yk ja hakukoiranakin. Ami oli t\u00e4ydellisesti minun varjo. Minne menin, Ami tuli per\u00e4ss\u00e4.<\/p>\n

Kun aika j\u00e4tti \u00c4ss\u00e4st\u00e4 ja Sisusta, Sissi ja Ami saivat laumaansa ensimm\u00e4isen huskynpennun, Arctic Soul<\/a> Viiman ‘Viiman’ vuonna 2004. Lauma kasvoi nopeasti. Kev\u00e4\u00e4ll\u00e4 2005 siihen liittyiv\u00e4t pennut Arctic Soul Whisky ‘Pyry’ ja Min-Pel Aurinkotuuli ‘Tuisku’. Hieman my\u00f6hemmin lauman vahvistukseksi liittyiv\u00e4t viel\u00e4 vanhat herrat Arctic Soul Samba ‘Samppa’ ja Arctic Soul Rumba ‘Rumpa’. Valjakollinen koiria oli siis kasassa. T\u00e4m\u00e4n valjakon kanssa sitten tuli treenattua hirmuiset m\u00e4\u00e4r\u00e4t valjakkoajoa, kisoja varten. Amin ja Sissin ajan p\u00e4\u00e4tytty\u00e4 laumaan tuli uusi vartija, saksanpaimenkoiran urospentu Sonorian<\/a> Enrico ‘Rico’ vuoden 2006 syksyll\u00e4. Rico oli minulle se suuri koira. Koira, joka oli jotain, mit\u00e4 en ollut ikin\u00e4 miss\u00e4\u00e4n muussa koirassa kokenut. Se kuului samaan kategoriaan \u00c4ss\u00e4n ja Amin kanssa mutta kiipesi niidenkin yl\u00e4puolelle, ollen minulle henkivartija, yst\u00e4v\u00e4, ty\u00f6kaveri ja harrastusteni tukija, mukanaolija ja kaikkea, mit\u00e4 ikin\u00e4 koira voi olla, ja enemm\u00e4nkin.<\/p>\n

Ricon ja huskyjen rinnalle tuli sitten Tuiskun pentu Arctic Soul Hot Chocolate ‘M\u00f6rkki’ vuoden 2007 lopulla. M\u00f6rkki kuuluu t\u00e4h\u00e4n samaan t\u00e4htikoiraseurueeseen, ja on minun ehdottomasti l\u00e4heisin husky. Ja jotta jatkumo olisi jatkumo, M\u00f6rkki ja Samppa tekiv\u00e4t suunnitellut pennut vuonna 2009. Niit\u00e4 syntyi yhdeks\u00e4n, joista lopulta kotiin j\u00e4i seitsem\u00e4n. Kes\u00e4ll\u00e4 ennen pentujen syntym\u00e4\u00e4, minulla oli hoitokoirana j\u00e4mtlanninpystykorvanpentu Miina. Miina kuitenkin muutti toiseen perheeseen, jossa se p\u00e4\u00e4si mets\u00e4lle.<\/p>\n

Vuonna 2012 tapahtui perheess\u00e4ni eritt\u00e4in traumaattinen menetys ja suru valtasi koko el\u00e4m\u00e4ni. Jotta el\u00e4m\u00e4n sai edes jotenkin eteenp\u00e4in, p\u00e4\u00e4tin hankkia jotain, mik\u00e4 pirist\u00e4isi minua, jotakin, joka antaisi minulle tekemist\u00e4. Taloon tuli jotain, joka oli todella positiivista. Sonorian Gerhilde ‘Wilma’, saksanpaimenkoiran narttupentu, monen, monen vuoden tauon j\u00e4lkeen. Ja mik\u00e4 ilopilleri sielt\u00e4 tulikaan! Wilma lunasti paikkansa. Toivoin jotain positiivista, sain sit\u00e4 tuhansin verroin. T\u00e4llaista jousijalkaa, h\u00f6ps\u00f6ttelij\u00e4\u00e4 ja etenkin vauhtivilhelmiinaa minulla ei ole ikin\u00e4 viel\u00e4 ollut. T\u00e4ydellinen ilopilleri koko koira \ud83d\ude42<\/p>\n

Laumani nykyisen koon sitten m\u00e4\u00e4ritteli M\u00f6rkin toinen tyt\u00e4r, Kaisa. 2014-2015 vuodenvaihteessa se kiipesi tarhastaan veljens\u00e4 tyk\u00f6, teki pennut ja kiipesi takaisin omaan tarhaansa. Kukaan ei tiennyt tulevista pennuista mit\u00e4\u00e4n, kunnes muutamaa p\u00e4iv\u00e4\u00e4 ennen synnytyst\u00e4 huomasin Kaisan py\u00f6ristyneen masun. Maaliskuussa 2015 syntyi nelj\u00e4 pentua, joista kotiin j\u00e4i kolme.<\/p>\n

<\/a><\/p>\n

Meid\u00e4n lauma<\/h3>\n