![\"\"](\"http:\/\/www.laurapennanen.fi\/wp-content\/uploads\/2019\/01\/Aurinkonousee-j\u00e4\u00e4ll\u00e4.jpg\")
<\/a>Kylm\u00e4\u00e4 mutta niin kaunista \ud83d\ude42<\/p><\/div>\n
Y\u00f6ll\u00e4 k\u00e4velin valaistussa mets\u00e4ss\u00e4. T\u00e4ysikuu toi valon, ja mieli oli tyyni. Loppulenkist\u00e4 varpaita kipristeli ja pistin juoksuksi. Ei sill\u00e4, ett\u00e4 minulla olisi ollut kiire mihink\u00e4\u00e4n. L\u00e4mm\u00f6n palatessa varpaisiin, hidastin takaisin k\u00e4velyksi ja katselin ikihonkia, joiden paksut oksat t\u00e4yttyiv\u00e4t lumivaipasta. Tuota samaa talven peittoa oli silm\u00e4nkantamattomiin mets\u00e4 t\u00e4ynn\u00e4. Mustikanvarvut, kanervat ja kaikki tutut pikkukivet olivat kadonneet. Mets\u00e4n t\u00e4ytti y\u00f6n hiljaisuus ja hengitykseni h\u00f6yry oli ainut siell\u00e4 liikkuva otus. Se kiemurteli puiden runkoja yl\u00f6s, kuin leikkien lumessa. Kosketin kevyesti nuoren kuusen lument\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4 oksaa. Ja sain p\u00e4\u00e4lleni lumet. Hartiani peittyiv\u00e4t hetkess\u00e4 miljoonien kauniiden lumikiteiden alle. Olin hetken yksi oksa muiden joukossa, lumen peitt\u00e4m\u00e4n\u00e4 ja paikollaan.<\/p>\n
<\/a>Maisema merellep\u00e4in. Joulukuusikin loistaa kilpaa kuunvalon kanssa. Taustan valkoinen matto on meren katto, j\u00e4\u00e4.<\/p><\/div>\n
P\u00e4iv\u00e4ll\u00e4 k\u00e4vin hiiht\u00e4m\u00e4ss\u00e4. Saaren mets\u00e4teill\u00e4 ei tunneta latukoneita, eik\u00e4 itseasiassa latuja sinne ilmesty muutenkaan. Minun lis\u00e4kseni suksilla mets\u00e4ss\u00e4 kulkee mieheni ja toisella puolella saarta asuva rouva. Koko talvessa en v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 t\u00f6rm\u00e4\u00e4 yhteenk\u00e4\u00e4n tehtyyn latuun, omia j\u00e4lki\u00e4 lukuunottamatta. Yhdet ladut, lumisade ja taas tie on puhdas. Hiihd\u00e4n usein mahdollisimman my\u00f6h\u00e4\u00e4n iltap\u00e4iv\u00e4ll\u00e4 niin, ett\u00e4 h\u00e4m\u00e4r\u00e4 p\u00e4\u00e4see laskemaan. Laitan otsalampun p\u00e4\u00e4lle ja samalla kuuntelen sivakoinnin \u00e4\u00e4ni\u00e4 ja luonnon hiljaisuutta. Tunnen maaston niin hyvin, ett\u00e4 v\u00e4lill\u00e4 sammutan valon kokonaan ja vain liun pitkin moottorikelkan uraa. Pohja on kova ja helppo menn\u00e4. J\u00e4\u00e4lle en ole viel\u00e4 t\u00e4n\u00e4 talvena mennyt. Isovesi nostaa j\u00e4\u00e4n p\u00e4\u00e4lle niin paljon vett\u00e4, ett\u00e4 l\u00e4hinn\u00e4 vesisuksilla olisi sinne asiaa.<\/p>\n