![\"\"](\"http:\/\/www.laurapennanen.fi\/wp-content\/uploads\/2019\/05\/Pilventakaa.jpg\")
<\/a>Aina se paistaa, vaikkei kokoajan ole n\u00e4kyviss\u00e4.<\/p><\/div>\n
Olen pohtinut tuota ongelmaa piirt\u00e4en ympyr\u00e4\u00e4 hieman isommaksikin. Pohtinut, mit\u00e4 kaikkea vaille olen j\u00e4\u00e4nyt vain ja pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n siksi, etten pysty nappaamaan kiinni narusta tai oikeastaan suoristamaan sit\u00e4 k\u00f6ytt\u00e4. Ongelma on k\u00e4sinkosketeltava my\u00f6s ihmissuhteissa. Muistan el\u00e4v\u00e4sti tytt\u00e4reni kiukunpuuskan murrosi\u00e4ss\u00e4, kun h\u00e4n pyysi lupaa l\u00e4hte\u00e4 festareille. Ymm\u00e4rsin kyll\u00e4 sataprosenttisesti h\u00e4nen pyynt\u00f6ns\u00e4, en vain saanut aivoja v\u00e4litt\u00e4m\u00e4\u00e4n vastausta suustani ulos. Tytt\u00e4reni lopulta kivahti, ett\u00e4 miksi aina mietin asioita tuntikaupalla. Muiden \u00e4idit kuulemma ilmoittavat heti kantansa.<\/p>\n
Loppujen lopuksi kyse ei liene kuitenkaan tyhmyydest\u00e4 vaan kyvytt\u00f6myydest\u00e4 rekister\u00f6id\u00e4 ilmassa leijuvaa aihetta k\u00e4sittelyelimille. T\u00e4m\u00e4 on aikojensaatossa johtanut siihen, ett\u00e4 mm. kaikki koulussa opittu yleissivistys on minulta 90% hukassa. Olen kuullut kaikki asiat, tietyt osat aivoistani ovat ne my\u00f6s k\u00e4sitelleet. Kuitenkin se v\u00e4yl\u00e4, joka kuljettaa ne muistista ilmaisuun, on matalan veden takia ajokelvoton. T\u00e4st\u00e4 tuli mieleen muutama p\u00e4iv\u00e4 sitten k\u00e4yty keskustelu mieheni ja poikani kanssa. Ilmassa oli pohdintaa er\u00e4\u00e4n kappaleen sanoituksen kanssa. Mietittiin, mihin aikakauteen se osui. Laulu kertoi sodasta ja siin\u00e4 oli maininta vuodesta 1916. Puhekuplaan ilmestyi sanat ensimm\u00e4inen maailmansota. Niin tietysti. Mutta mie en vaan pystynyt sit\u00e4 ilmaisemaan. Voisin kuvailla tunnelmaa oman p\u00e4\u00e4ni sis\u00e4isen\u00e4 taistelukentt\u00e4n\u00e4. Tapahtumia on kymmeni\u00e4 samanaikaisesti k\u00e4sitelt\u00e4v\u00e4n\u00e4. Ja kun joku pyyt\u00e4\u00e4 minua poimimaan sielt\u00e4 sen oleellisen, en siihen kykene. Ulkoap\u00e4in katsojasta n\u00e4ytt\u00e4\u00e4, etten ymm\u00e4rr\u00e4 mit\u00e4\u00e4n tai en edes kuuntele. Istun vain ja jumitan.<\/p>\n
<\/a>Ei v\u00e4rett\u00e4k\u00e4\u00e4n, ei pienint\u00e4k\u00e4\u00e4n sanaa, tajunnanvirtaa tahi mielipidett\u00e4.<\/p><\/div>\n
T\u00e4m\u00e4 kyvytt\u00f6myys piirt\u00e4\u00e4 ympyr\u00e4\u00e4 yh\u00e4 suuremmaksi. Suurimpaan mahdolliseen asiaan, jonka k\u00e4sittely on yh\u00e4 kesken. Tosin luulen, ettei siit\u00e4 koskaan mit\u00e4\u00e4n valmista tulekaan. Surun kaaos. Olen kuullut sanat pitkittynyt suru. En oikein tied\u00e4, onko surulla mittaa. Ja lopulta, mit\u00e4 suru on ja pit\u00e4\u00e4k\u00f6 suru jotenkin p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4. Omalla kohdallani suru on vierell\u00e4ni koko loppuel\u00e4m\u00e4ni kulkeva lapseni. Ajatuksissani olevat kyyneleet noruvat yh\u00e4 yht\u00e4 kiivaina kuin vuosia sitten. Palaan ajatuksissani usein hetkeen, jolloin vahvasiipinen enkeli kietoo tytt\u00e4reni suojiinsa vain muutamaa sekunninsadasosaa t\u00f6m\u00e4hdyst\u00e4 ennen. Enkeli kuljettaa lapseni yl\u00f6s taivaaseen. H\u00e4nt\u00e4 ei en\u00e4\u00e4 koske, koskaan. N\u00e4m\u00e4 ajatukset ovat ainoat, jotka tuovat lohtua ja joita pohdin vuositolkulla. Onko minulla siis pitkittynyt suru, jota en viisaiden ihmisten mukaan kykene purkamaan? El\u00e4nk\u00f6 viel\u00e4kin vuosia ja vuosia menneisyydess\u00e4? Vain siksi, ett\u00e4 siell\u00e4 on lapseni viel\u00e4 elossa.<\/p>\n