Kun avaan lehden tai katson koneelta uutisia, vastaan tulee lähinnä pelkkää negatiivista informaatiota. Sotaa, kärsimystä, onnettomuuksia, huijauksia, romahduksia, vikoja jne. Milloin maailmaa riepottelee ihmisten pahuus toisiaan kohtaan, milloin luonnonmullistukset tekevät tuhojaan. Oman edun tavoittelu, alistaminen ja uutisten painottuminen pelkkään pahaan lyö silmille niin, että sattuu. Kun oma arkikin on täynnä kipua, ei enää tiedä, mitä silmät auki saatuaan tekisin.
Ajattelin paeta tuota kylmää informaatiotulvaa hiihdon MM-kisoihin. Mutta sieltäkin pursuaa aivan samaa tekstiä silmille. Joku on jätetty kisakoneesta, käydään spekulaatioita urheilijoiden päätöksistä, sairastumisilla pyöritellään kuin pörssiosakkeilla. Joku latu on tehty vartavasten jotakuta varten, jotta yksi ja ainoa olisi maailman paras. Herää kysymys, miksi? Urheilu ja liikunta ovat positiivisia asioita. Miksi pitää olla maailman paras keinoilla, jotka eivät siedä päivänvaloa? Mitä se urheilijalle itselleen antaa, että latu on tehty juuri hänen ominaisuuksiaan varten? Minusta arvokisoissa olisi hyvä olla erilaisia matkoja, erilaisilla pohjilla. Ei niin, että kaikki matkat on hiottu yhdenlaista tyyliä ja yhdentyyppisiä vahvuuksia ajatellen.
Uutisoinnissa kaikuu kuitenkin myös kateus, vallanhimo, tietyn ihmisjoukon ihannointi ja toisten alaspainaminen. Jotenkin ravistelisin sitä, miten asioista uutisoidaan ylipäätään. Taitavasti ja ammattitaidolla tehty uutinen on neutraali, asiapitoinen ja sen tekijä ei hämmennä uutisen sekaan omia mielipiteitään. Toisaalta uutisointi vaikuttaa peilin tavoin myös uutisen kohteeseen. Luetaan uutinen minusta ja aletaan pohtia ‘vastahyökkäystä’, jos uutinen ei tuonutkaan omasta mielestä parhaita puolia esiin. Tämä näkyy etenkin politiikassa. Tämän enempää en tuota aihetta ala vatvomaan, sillä olen hyvin epäpoliittinen ihminen eikä politiikka kiinnosta minua.
Journalisteille on annettu suuret ja painavat avaimet kannettavikseen. Media tuntuu pyörittävän maailmaa. Valta ei kuitenkaan ole medialla, ei poliitikoilla eikä valtioiden päämiehillä. Valta on jokaisella meillä sisällämme. Ja se valta koskettaa jokaista henkilökohtaisesti. Valta päättää omista asioista. Kenelläkään ei ole oikeutta polkea toisen elämää, satuttaa toista mitenkään eikä pyrkiä vaikuttamaan toisten elämään pönkittääkseen omia mielihalujaan. On yhteiset säännöt, jotka turvaavat yksilöä mutta ei ole yhtä, kahta tai kymmentä, joilla olisi oikeus olla korkeammalla kuin muut. Minusta hyvä johtaja, hyvä poliitikko ja hyvä media laskeutuu alas omalta mielikuvitustasoltaan muiden sekaan. Ihan samanlaisia ihmisiä kaikki.
Uutisten takaa löytyy ihminen. Valtionjohtaja on ihminen. Korkealla urallaan edennyt poliittinen päättäjä on ihminen. Jos joku alkaa vouhkaamaan omia, muille epäedullisia toimia, sellainen päättäjä, johtaja, uutisoija ei enää ole työssään pätevä. On aika siirtää hänet vähemmän provosoiviin tehtäviin, jossa voi taas päteä mutta ei voi satuttaa ideoillaan ja kirjoituksillaan muita ihmisiä. Valtaa ei pidä antaa yhdelle. Valta sanana on kieroutunut. Ei yksi ihminen voi päättää miljoonien ihmisten tarpeista yksin. Käykö hän kysymässä jokaiselta erikseen, mitä kuuluu? Johtajat ovat etupäässä arvojohtajia, jotka pitäväat huolta. Johtajan homma ei ole omien mielihalujen tavoittelu vaan yhteisön keulakuvana oleminen. Esimerkki, rauhanrakentaja ja isossa kuvassa kaikkien muiden yhteisöjen kanssa toimiva päämies. Tämä pätee niin selkeästi myös työelämässä. Työelämässä johtajan rooliin päässyt ei ole toisten yläpuolella. Hän on työyhteisönsä esikuva, prosessoija ja aivan saman arvoinen kuin johtamansa työntekijätkin. Tätä ajatusleikkiä työelämästä voisi jatkaa loputtomiin. Niin monta tarinaa.
Istun sohvalle ja koira käpertyy syliini. Poukkoileva ajatusvirta rauhoittuu. Päivän paras ja aito, positiivinen tunne on läsnä.