Elämä on syntymän ja kuoleman välinen matka. Mitä se sisältää, on arvoitus. Me voimme tehdä suunnitelmia, voimme koettaa hallita arkeamme tai sitten elää kuin elopellossa. Mikään ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys elämässä. Yksi pieni hetki, muutama päivä tai viikko voi pistää koko systeemin uusiksi. Olemme uuden edessä, jota emme tunne. Kun yksilölle tapahtuu muutos, joka vaikuttaa hänen arkeensa, hän reagoi tapahtuneeseen opitun kautta. Ei ole hyvää tai huonoa tapaa reagoida, on vain tapa reagoida. Reaktion vaikutukset sitten voivat olla eteenpäin vieviä, paikallaan pysyttäviä tai peruuttavia ja ne voivat vaikuttaa myös yksilöä itseään kauemmas.

Joka aamu tulee jotain uutta. Joku aamu ovet aukeavat ja voi taas halata <3

Kun uutiset koronasta ensikertoja kantautuivat tietoisuuteen, olin varuillani. Aina kun tulee jotain uutta ja tuntematonta, joka vaikuttaa terveyteen, olen hermostunut. Vaikka ensin välimatka oli utopistinen, tapahtumahan vaikutti kaukana Kiinassa, silti mietin, miten tässä käy. Olen luontaisesti varovainen kaikessa, mikä on uutta.

Viruksesta uutisointi on saanut viikkojen ja kuukausien aikana epätodellisia piirteitä. Joskus artikkeleja lukiessani mietin, miksi media tekee viruksesta ikäänkuin ajattelevan, pahoja suunnittelevan roiston. Ikäänkuin se tietoisesti matkaisi ympäri pallon. Se, miksi virus leviää johtuu ihmisten liikkumisesta ja kanssakäymisestä toistensa kanssa. Meitä mahtuu tänne pallolle paljon. Olemme ajattelevia olentoja ja siksikin olisi suotavaa käyttää niitä ajatteluelimiä tällaisessa tilanteessa. Virus pääsee leviämään, kun ajatusmalli on vähättelevä. Jos miettii vain itseään eikä välitä tekojensa seurauksia, ne ovat luettavissa lopulta tartunta- ja kuolintilastoista. Helposti myös verrataan uutta virusta vanhoihin maailmaa vuosittain kiertäviin pöpöihin. Ero on pieni mutta selkeä. Kausi-influessaan voidaan antaa rokote, joka suojaa riskiryhmiä. Se, ottavatko ihmiset rokotetta, on toinen juttu. Kyseenalaistus koronan vaarallisuuteen todetaan myös siten, että tappaahan se tavis influenssakin, kymmeniätuhansia vuosittain maailmassa. Totta mutta pitääkö ehdoin tahdoin lisätä sitä inhimillistä tuskaa heittäytymällä kiukuttelevaksi uhmaikäiseksi ja jatkamalla arkeaan kuin mitään ei olisi tapahtumassa?

Kun luimme ensimmäisestä koronan aiheuttamasta ihmishengen menetyksestä Kiinassa, miten reagoimme? Tuskin yhtään mitenkään. Kun luimme ensimmäisestä eurooppalaisesta menetetystä ihmishengestä, miten reagoimme? Viruksen kulku ja eteneminen mitä ilmeisimmin alkoi kiinnostaa enemmän. Kun luimme ensimmäisestä suomalaisesta uhrista, oli vaikutus jo takapihallamme. Silti. Vaikka ensimmäinen ihminen kuoli koronaan Kiinassa, hänellä oli perhe, läheisiä, sukulaisia, joihin kuolema taatusti vaikutti. Miksi ihminen Suomessa sulkee korvansa, kun ihminen Kiinassa kuolee? Koska se ei kosketa häntä. Se on jossain kaukana, näkymättömissä, eikä se vaikuta mitenkään suomalaisen ihmisen arkeen. Siinä vaiheessa.

Juuri tuo sana näkymätön. Kun isovanhempamme sotivat, pelko oli läsnä niin rintamalla kuin kotijoukoissakin. Pelko siitä, että taistelussa voi haavoittua, terveys voi mennä tai voi kuolla. Mutta ero tämän päivän taisteluun oli siinä, että vihollinen oli sodassa näkyvä. Taistelussa viruksen leviämistä ja sen vaikutuksia vastaan on vastassa näkymätön vihollinen. On tehty paljon tutkimuksia ja ennusteita, verrattu uutta virusta tunnettuihin muihin koronaviruksiin ja vertailtu mm viruksen tarttumista. Jossain vaiheessa on todettu, että kaikille ei tule minkäänlaisia oireita, vaikka saisikin virustartunnan mutta silti voi tartuttaa muita, täysin tietämättään. Näkymättömyys tekee taistelusta vaikean. Siksi emme voi nojata vain siihen, että riittää kun pysymme flunssaisina peiton alla, kaukana muista. Tärkeää on nyt eristäytyä mahdollisimman tarkasti tarpeeksi pitkään. Avata jokaikisen sydämessä olevan empatiaoven ja ajatella omaa nokkaa pidemmälle. Miksi tuottaisimme tarpeetonta surua, tuskaa ja epävarmuutta käyttäytymällä kuin uhitteleva teini? Jokainen voi ajatella asian niin, ettei todellakaan ole tässä asiassa yksin. Tässä asiassa on mukana koko maailma. Kaikki ne lapset, nuoret, aikuistet ja vanhukset ympäri suuren mutta lopulta niin pienen kauniin pallomme.

Olen seurannut somessa ystävieni, tuttujeni ja tuntemattomienkin ihmisten reaktioita koronan aiheuttamiin poikkeustoimiin. Niin Suomessa kuin muuallakin. Huumori on yksi keino kestää eristäytymistä. Mikäpäs siinä, kunhan muistaa pysyä siellä kotona naureskelemassa. Paljon pursuaa tietoa ja vinkkejä siitä, miten kestää jatkuvaa yksinoloa tai pelkästään perheen kanssa olemista. Ulkoilu, musiikki, pelit ja kotijumpat jne. Vanhukset ovat kovilla. Lastenlapset eivät voi kyläillä. Meille kaikille tärkeät halaukset ovat suuri voimavara etenkin yksineläville ikäihmisille, mutta ne ovat nyt kuukausia pois arjesta. Se, mikä suurimmalle osalle työikäisistä ja nuorista on arkea, puuttuu osalta vanhuksista. Nettiyhteys ja somet. Pelko siitä, että virus pääsee vanhainkoteihin ja hoivalaitoksiin estää nyt uuden oppimisen.

Arjen työt jatkuvat osalla ihmisistä Suomessakin. Tekee häijyä lukea lomautuksista, irtisanomisista, konkursseista ja talouden synkistä näkymistä. Nämä kaikki siitä syystä, että ihmiset eivät nyt voi kuluttaa olemalla läsnä, käydä aktiivisesti lomilla pitkin ja poikin eivätkä elää vapaasti muutenkaan, koska ihmishenki ja terveys menevät aina rahan edelle. Se, kuinka paljon muutokset yritysmaailmassa vaikuttavat ihmisten terveyteen, on tätä kaikkea seuraava uusi taistelu. Ne, jotka töissä käyvät, altistavat itsensä virukselle muita herkemmin. Turvallisuuden tunne on nyt kortilla. Voi kuitenkin koettaa tehdä arjestaan mahdollisimman toimivan, pitämällä kiinni niistä toimista, jotka luovat jatkuvuutta. Yli tämän poikkeustilan. Yksinkertaisimmillaan se on vaikka yhteinen ruokailuhetki, etätöistä ja etäkoulusta huolimatta. Ulkoiluttaa sitä lemmikkiä ja tehdä yhdessä juttuja perheen kanssa. Yksinelävät ovat tässä tilanteessa ehkä askeleen edellä muita, sillä rytmi heillä on tähänkin asti ollut omanlaisensa, omin eväin rakennettu. Silti sosiaalinen, fyysinen eristäytyminen on voimakas efekti. Nyt vaaditaan sitä järjen ja tunteen yhteispeliä, kekseliäisyyttä. Yksi tärkeä pointti tässä on jättää ne alkoholilitkut ostamatta ja juomatta. Mitään lisätraumoja ei kannata enää alkaa hankkimalla hankkimaan perheväkivallan seurauksena.

Globaali maailma muuttuu. Ylenpalttinen ja älyttömiäkin piirteitä saanut liikkuminen tulee muutoksen eteen. On syytä miettiä tarkoituksenmukaisemmin sitä, miksi menee jonnekin ja onko se välttämätöntä. Asiat voidaan hoitaa kotisohvaltakin, ja ilmastoystävällisemmin. Tässä on ympyränmuotoinen oivallus. Se, että pieni näkymätön virus aiheutti vuodenvaihteessa lenssua kaukana, kaukana Kiinassa (maailma on suuri), on tosiasia, että muutamassa viikossa todetaan satoja tuhansia tartunnan saaneita, kymmeniä tuhansia tautiin kuolleita ja vieläpä kaikkialla maailmassa (maailma on pieni). Koronavirus on opettanut meille sen, että vaikka fyysinen maailma on ihmisen mittapuussa suuri, liikkuvuus ja massat ovat huikean suuria ja lopulta, henkinen maailma on hyvin liki ja läheinen. Ihmiskunta tarvitsee kokonaisvaltaisen, näkymättömän pienen viruksen, herätäkseen siihen, että olemme tässä maailmassa, tässä arjessa yhdessä, välimatkoista huolimatta. Onneksemme emme kuitenkaan ole lopulta yksin nytkään, vaikka piilossa toisiltamme olemmekin.

Koska olemme ajattelevia olentoja, edelleen, tilanne alkaa jossain vaiheessa helpottaa. Globaalisti, paikallisesti Suomessa ja myös siellä omassa lukaalissasikin. Virus leviää niin kauan, kun sille annetaan alustaa levitä. Pikkuhiljaa kasvaa niiden ihmisten määrä, jotka ovat saaneet immuniteetin ja myös, toivottavasti, niiden ihmisten määrä, jotka eivät ole tyrkyllä toreilla ja turuilla saamassa itselleen virusta. Lopulta viruksen eksponentiaalinen tarttuvuuskäyrä kääntyy laskuun, tautikuolemat harvenevat ja tulee aamu, jolloin rajat ovat auki, matkailu herää arkeen ja vanhukset saavat halauksia. Enkeleitä uniinne <3