Siitä onkin taas aikaa, kun olen blogannut. En nyt ala tässä tekemään selvitystä, mitä tapahtumia on blogitauon aikana ollut. Ehkä kirjoittelen niistä myöhemmin muiden blogien yhteydessä. Terveysongelmat ovat kuitenkin kiinni minussa kuin täi tervassa. Tulevana talvena ja keväänä on edessä kaksi leikkausta. Toinen on tammikuussa sattuneen työtapaturman jälkipyykkiä eli etusormen nivelsiteitä korjataan. Toinen on vasemman jalkaterän leikkaus. En tiedä milloin, ehkä yhtä osoitettua päivää ei edes ole olemassa, jänne repesi. Kipu on ollut vaikeaa. On särkyä, hermokipua ja suoranaista rasituskipua. Kivut ovat vähentäneet liikkumistani ja tehneet päivistäni unenomaisia. Kipulääkkeitä on mennyt vaihtelevasti. Välillä olen ollut sairaslomalla, välillä taistellut töissä työyöt alusta loppuun. Elimistö on tästä kaikesta mennyt tilaan, jossa mieli on maassa, uni mitä sattuu, samoin syöminen. Paino on lähtenyt nousuun, joten päätin, että nyt saa riittää.

Löysin Kymen Sanomien keskiviikon lehdestä (29.12.) mielenkiitoisen ajatuskulman siihen, miksi paino nousee vaivihkaa. Artikkelissa mainittiin kahden kilon painonnousu vuodessa ja muunnettiin se kilokaloreiksi. Kaksi kiloa on kaloreissa 14000 eli päivää kohti on siis tullut liikaa energiaa hieman alle 40 kcal. Se on todella vähän. Eli eipä tarvitse hirveästi muuttaa ruokailutottumuksiaan suuntaan tai toiseen, kun vuosi tasolla se jo näkyy painossa. Monesti tuo painonnousu ei jää vuositasollakaan tuohon kahteen ja jos asiaan ei kiinnitä huomiota, ollaan kymmenen vuoden päästä jo ongelmissa. Siis siinä tapauksessa, että painonnousu on ongelma 🙂

Laihtumisessa kyse on siitä, että syö hieman vähemmän kuin kuluttaa. Mutta usein laihtuminen ei ole ongelma vaan saavutetun painon ylläpito. Palataan helposti vanhoihin syömistapoihin ja/tai intomielisesti alkanut liikkuminen hiipuu jääkaapilla käynnin verran tapahtuvaan liikuntaan. Pohdin tätä asiaa nyt siksi, että mun on saatava nimenomaa tuo syömispuoli kuntoon. Syön ihan mitä sattuu, ihan milloin sattuu. Ja tätä on jatkunut jalan jänteen repeämästä aiheutuneen kivun tuntemuksesta asti. Kipu on sekoittanut koko paletin. Jalkakipuhan ei ole ainut kipu vaan selän krooninen kipu on tietenkin olemassa, samoin tuon tapaturmasormen päivittäinen kipu.

Liikunta ei ole mulle ongelma. Liikun vaikka sattuu (lääkäri on antanut siihen luvan jos vaan päänuppi kestää kipua), tosin paljon vähemmän kuin silloin, kun jalka oli terve. Selkä- ja sormikipu eivät vaikuta liikkumiseeni siten, kun jalan ongelmat. Koska työni on fyysistä, sairaslomat ovat kulutuksellisesti paljon vähäisempiä nimenomaa työrasituksen ollessa poissa. Liikunta on kuitenkin painonpudotuksen apuväline, ei keino. Olenkin siksi rakentanut tämän viikon palikoita, jotka ohjaavat minua enemmän järkevän syömisen pariin. Uskon, että se on avain muutaman kilon painon pudotukseen, siis siihen mihin tähtään.

Minusta ei ole siihen, että päivittäisin säännöllisesti painonputoamiseni edistymistä. Kilot putoavat niin hitaasti, että olisi lähinnä huvittavaa kertoa, että edellisellä viikolla putosi 250g ja tällä viikolla 200g ;D Koen asian hyvin henkilökohtaisena. Jos takapakkia tulee, niinkuin voi hyvin käydä, olisi masentavaa, suorastaan ahdistavaa, aloittaa jälleen uudestaan selostamaan, missä mennään. Voi olla, etten raportoi koko asiaa ollenkaan. Saavutan vaan tavoittelemani painon ja sillä selvä. Tai sitten laitan ajatuksia matkan varrelta. No, joka tapauksessa, liikkeellä ollaan kohti kivuttomampaa selkää.