Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2021

Liikuntamietteitä

Olen viime kuukausina miettinyt, mikä on vinossa elimistöni kanssa. Taustalla on monta tekijää. Vielä viime kesänä kaikki oli normaalisti, tai ainakin luulin niin, sillä meno maistui, työt sujuivat ja olo oli kaikin puolin normaali.

Juokseminen on aina ollut minulle se numero yksi. Lapsena etupäässä hiihdin, pyöräilin ja tein mitä nyt pikkumuksut tekivät 70-luvulla. Oltiin jatkuvasti veljen kanssa ulkona, leikittiin metsässä, uitiin meressä ja oli ylipäätään jatkuvaa liikettä leikin tiimellyksessä. Juoksu tuli vakavammin kuvioihin 12-vuotiaana, 15-vuotiaana se oli jo tavoitteellista. Urheilupäiväkirjaa aloin pitää vuodesta 1984. Sieltä on luettavissa kaikki liikkuminen mitä tein päivittäin. Pidän edelleenkin urheilupäiväkirjaa.

Koska liikkumiseni oli ja on jatkuvaa ja säännöllistä, olen myös läpikäynyt monet vaivat ja leikkaukset, sillä tekevälle sattuu. Ja huonoksi onnekseni elimistössäni on ollut myös heikkoja kohtia, joita en ole osannut käsitellä oikein ja ne ovat vuosikymmenten saatossa huomauttaneet itsestään, pysäyttämällä liikkeen tai vaatimalla erityisjärjestelyjä liikkumiseen. Myös ADHD:ni on yksi iso tekijä sattumuksille. Olen suoraansanottuna sählä.

Nimenomaa urheilun puolella olen myös saavuttanut asettamiani tavoitteita. En ole koskaan voittanut henkilökohtaisesti mitään olemalla palkintopallilla mutta omia ennätyksiä tavoitellessa olen ylittänyt itseni sitäkin useammin. Koirarintamalla olen sitten saavuttanut myös palkintopallisijoja. En ole koskaan osallistunut mihinkään kilpailuun tavoitellaakseni sijoitusta. Ainut syy osallistumiseen on ollut itseni testaaminen henkisesti toisten juoksijoiden seassa. On aivan eri asia juosta yksin ja tehdä omia ennätyksiään kuin olla kisoissa ja saavuttaa sama taso, jopa ylittää se. On siis olemassa juostuja kisoja, joissa olen tehnyt ennätykseni ja niistä olen todella ylpeä.

Olen läpikäynyt 29 leikkausta. Näistä osa on urheiluvammoja ja niiden korjailuja. Sekaan mahtuu myös muita leikkauksia. Ja sitten sieltä löytyy myös niitä elimistöni heikkouksista johtuvia korjailuja, osaa niistä voisi kait kutsua ikälisiksi. Leikkauksista toipuminen on ollut aina nopeaa erinomaisen kuntoni takia, vaikka toipumisia on varjostanut hyytymisongelmani. Minulla on synnynnäinen verenhyytymisongelma eli yksi hyytymistekijäni on vajaa. Tämä vajaus vaikuttaa nimenomaa leikkaushaavojen vuotoon ja mustelmaherkkyyteen. Tietyt lääkkeet ja käsikauppatavarat ovat minulta kiellettyjä, mm omega-tuotteet. Varovainen saa olla myös uusien rokotteiden kanssa ja jopa verikokeissa käynti on seikkailu. Myös verenluovutus on minulta kielletty.

Olen nyt yli viisikymppinen ja teen fyysistä työtä öisin. Peruskuntoharjoittelu tulee siis tehtyä työmaalla. Vapaa-aika kuluu tiiviisti koirien lenkittämisessä. Menneenä talvena hiihdin hieman (ja nautin siitä kovasti). Otan lenkeillä myös juoksuaskelia mutta varsinaisesta juoksua ei enää kerry. Selkäni yliliikkuvuus ja siitä johtuvat muutokset selkärangassani eivät salli enää säännöllistä juoksua. Kesällä tulee myös pyöräiltyä välillä työmatkoja, tosin sekään ei palvele säännöllisesti tehtynä selkääni. Olen siis joutunut karsimaan lajeja ja nimenomaa irrottautumaan suurimmasta rakkaudestani juoksusta. Mitään ei ole tullut tilalle mutta kävelykilometrit ovat luonnollisesti lisääntyneet.

Elimistöni on kuitenkin nyt muutostilassa ja olen pohtinut syitä siihen. Ikä on yksi tekijä. Hormooneilla ei ole vaikutusta minun kehontoimintaan, sillä 10 vuotta sitten minulta on poistettu sekä kohtu että molemmat munasarjat kasvainten takia. Mitään muutoksia ei leikkausten jälkeen tullut elimistön toimintaan silloin eikä lähivuosina, joten en usko, että 10 vuoden viiveellä sitä enää tapahtuisikaan. Ikä kuitenkin vaikuttaa mm. palautumiseen. Tätä on vaikea ottaa huomioon, sillä iän tuomat muutokset tulevat kehoon pikkuhiljaa. Olen selaillut urheilupäiväkirjojani ja seurannut mm. 5 ja 10 km juoksuaikojani vuosikymmenten saatossa. Vaikka tulokset ovat olleet melko tasaisia niin palauttavia päiviä on pitänyt pitää iän karttuessa enemmän ja enemmän.

Olen koko ikäni ollut laiska lihaskunnon ylläpitämisessä. Minulla oli reilu parikymmentä vuotta sitten ajanjakso, jolloin kävin säännöllisesti salilla ja siihen ajanjaksoon osuu myös urheilullisesti parhaat saavutukseni. Joten näillä kahdella on vankka yhteys. Elimistöni nykytilan äkkylöimiseen voisi taatusti auttaa lihaskuntopiirin säännöllinen tekeminen. Mutta. Viime syksynä kamppailin työuupumuksen kourissa, johon en älynnyt (halunnut) ottaa lepoa eli sairaslomaa. Kitkuttelin loma-ajan leväten mutta se ei sitten riittänytkään. En ole vieläkään palautunut uupumuksesta. Paino on noussut, ei hälyyttävästi mutta minulle henkilökohtaisesti liikaa, sillä selkäni hyvinvointi edellyttää mahdollisimman normaalipainoista oloa. Toinen asia painoa seuratessani on se, ettei se laske, vaikka arkipuuhani syömisineen ovat jo palautuneet normaaleiksi uupumuksen pahimman ajanjakson jälkeen. Oletan kehoni olevan ongelmissa aineenvaihdunnan kanssa ja henkinen matalapaine ruokkii tuota lisää.

Olen miettinyt tätä asiaa isona kokonaisuutena. Selkäni kipujen takia joudun ottamaan voimakkaita opiaatteja, jota ylipäätään kykenen olemaan ja nukkumaan. Lääkkeet otettuani makaan liian pitkään paikoillani ja selkä on entistä pahempi. Koska työssäni ajan autoa ja koti-ja työmatkani ajan suurimman osaa vuotta venettä, en voi ottaa yhtäkään kipulääkettä helpottaakseni oloani töissä tai matkalla sinne ja kotiin. Kärvistelen siis kivuissa nämä ajat. Kun otan lääkkeet, en kykene harrastamaan liikuntaa. Noidankehä on valmis, tai se on ollut sitä nyt jo monta vuotta. Alan olla kypsä tähän elämänvaiheeseen. Tämä ei voi olla sitä, mitä ihmiseltä vaaditaan työssäkäymisen suhteen. Olen valmis lopettamaan työni, sillä kohta pimahtaa päänuppi tämän yhdistelmän ylläpitämisessä.

Eläkkeelle siirtyminen joko kokonaan tai osittain toisi minulle mahdollisuuden kuntouttaa itseäni kotioloissa. Siinä olen erittäin hyvä, jopa ammattilainen. Liikuntaa omaehtoisesti, selän kipujen tahdissa. Nythän lähden joka ikinen yö töihin oli kipua tai ei. Niin monet sadat yöt olen kärvistellyt kivuissa 3-4 tuntia työmaalla. Ei ole pienituloisella vaihtoehtoja. Yksikään työnantaja ei katsoisi hyvällä, että olisin 2-3 yötä viikosta saikulla ja loput töissä, selkäni kipujen mukaan. Mutta jos töitä olisikin vain se kolme yötä viikossa, voisin lähteä aivan eri alustalta hoitamaan itseäni.

Ajatusvirtani on jo suunnitellut arkeeni mukaan lihaskuntopiiriä, lempeää kävelyä koirien kanssa ja vähennettyä työviikkoa. Ja myös niitä sykettä nostattavia tärkeitä treenejä. Kun on tieto siitä, että voi levätä ja liikkua rauhallisesti omassa tahdissa, kun kivut ovat päällä, nostaa henkistä vireyttä jaksaa arjessa. Nämä asiat tapahtuvat, kun itse ottaa asian puheeksi työterveydessä. Pitää elää näin vanhaksi, jotta kehonkuuntelemisesta tulee totta. Kuinka usein muistankaan itseni vetämässä väkisin läpi työyötä ja vapaa-ajan treenejä. Tässäpä sitten hinta siitä?

Tämän asian sisäistäminen on minulle lähtenyt kehittymään muutoksista, jotka ovat tapahtuneet pikkuhiljaa. Ei ole niin helppoa hyväksyä niitä, koska mikään niistä ei ole tapahtunut selkeästi jostain lähtien. Eräs hyvä ystäväni, joka on ollut samaisessa tilanteessa vuosia ja vuosia sitten sanoi minulle sanat, jotka saivat minut miettimään tätä kaikkea syvällisesti. Hän sanoi, että ei ole mitään mieltä vetää itseään loppuun kipujen kera työelämässä, kun edessä ovat sen jälkeen todella kivuliaat vuodet eläkkeellä eikä elämä ole enää elämisen arvoista.

Saariston unohdetut asukkaat

Pääsiäisen lähestyessä kasvoi stressi. Yhteysalukseen, jolla kuljemme talviaikaan kotiin ja töihin, oli helmikuussa laitettu matkustajarajoitus, koronan takia. Normaalisti Otava voi kuljettaa 130 matkustajaa kerralla mutta nyt, kesäkuun loppuun asti matkustajamäärä on 50. Normaaleina arkivuoroina tuo kapasiteetti riittää aivan hyvin mutta viikonloppuina ja etenkin pääsiäisliikenteessä, määrä on aivan liian pieni.

Koska jokaisen on päästävä kotiin ja töihin, otin yhteyttä Finferriesin varustamoon sekä yhteysalusliikennettä tilaavaan ja vuoroja ylläpitävään Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Pyysin ensisijaisesti, että matkustajia mukaanotettaessa päästettäisiin vakituiset asukkaat alukseen ensin. Perustelin tätä sillä, että meillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta päästä kotiin/töihin talviaikaan kuin yhteysalus. Ja matkamme sillä ovat siis välttämätöntä kulkemista. Molemmat kieltäytyivät, vedoten siihen, että yhteysalusliikenne on julkista palvelua, kaikille yhdenvertaista. Jokainen vähääkään järkeä käyttävä tajuaa heti, että saaristossa asuvalla ei ole mitään mahdolllisuuksia kulkea ilman alusta. Mökeille menijät sen sijaan voivat valita, viettävätkö lomat kotona vai saaressa. Saaristolaki sanoo myös oman painavan sanansa siihen, että valtiolla on velvollisuus huolehtia saariston asukkaiden pääsystä töihin, kauppaan, lääkäriin ja kotiin.

Kun kieltävä vastaus tuli molemmilta, pyysin että saisiko edes lisävuoron pitkälleperjantaille, jotta varmasti pääsisimme kotiin, jos matkustajia on yli 50. Jälleen kieltävä vastaus. Kuitenkin, lähes heti kyselyjeni jälkeen, varustamon sivuille tuli ilmoitus 2. pääsiäispäivän ylimääräisestä vuorosta, jotta saaressa olevat kaupunkilaiset varmasti mahtuvat mukaan ja pääsevät kotiin/töihin. Näin vesittyi varustamon ja ELY-keskuksen viesti yhdenvertaisista matkustajista.

Otin sitten yhteyttä liikenneministerin erityisavustajaan, joka saikin aikaiseksi ELY-keskuksen uuden tiedotteen, jossa kehoitettiin kaikkia välttämään turhaa matkustamista yhteysaluksilla pääsiäisen aikaan saaristoon, jotta välttämätön (vakiasukkaiden kulkeminen) turvattaisiin. Tiedä, sitten oliko tiedotteesta hyötyä, sillä monethan olivat jo ajoissa suunnitelleet matkaa saareen. Lopulta torstain kahdessa ja perjantain yhdessä vuorossa Kuutsaloon oli noin 100 matkustajaa. Aiemmin alkuviikosta oli mennyt myös osa pääsiäismatkaajista. Luulen, että maanantaina, 2. pääsiäispäivänä voi hyvinkin olla tuo 100 matkustajaa tulossa pois saaresta, ellei enemmänkin.

Jotta asia saisi selkeää mediahuomiota ja ELY-keskuksen päättäjät joutuisivat muuttamaan kantaansa vakituisten asukkaiden etuoikeudesta astua alukseen, otin vielä yhteyttä ylen paikalliseen radioon, paikalliseen sanomalehteen Kymen Sanomiin sekä lopulta vielä ylen nettisivuillekin tuli valtakunnallinen juttu asiasta. Vieläpä Turun Sanomatkin oli kirjoittaneet oman juttunsa. Tätä artikkelia en ole kylläkään nähnyt. Kaikista epäoikeudenmukaisimpana koen asian siksi, että muualla Suomessa saariston vakiasukkailla on etuoikeus lautoille ja yhteysaluksiin. Ja jos ei ole kaikkialla Suomessa tämä asia näin, niin siihen pitäisi ehdottomasti tulla yhdenmukainen käytäntö. Miksi näin ei siis ole Kotka-Pyhtää -reitillä?

Juttu ylen sivuilla

Olen jutellut/kirjoitellut asiasta nyt muutaman päivän aikana kymmenien ihmisten kanssa. Mukaan mahtuu meriliikenteen ammattilaisia, kunnanvaltuutettu, saaristotoimikunnan edustaja, saarelaisia, kaupunkilaisia, ihmisiä alueilta, jossa ei ole merta lähelläkään jne. Jokaikisen kanta on ollut se, että ilman muuta saaren vakiasukkailla on etuoikeus nousta alukseen ensimmäisinä eikä kilpailla jonossa pääsemisestä kotiin/töihin. Meitä vakituisia töissäkävijöitä on Kuutsalosta kaksi, jotka käytämme päivittäin Otavan palveluja. Aivan uskomatonta, miten me olemme eriarvoisessa asemassa muihin saaristokuntiin nähden Suomessa. Toivon todella, että ELY-keskuksen edustaja lukee tämänkin ja miettii osaltaan, millaista olisi, jos itse ei pääsisi töihin tai kotiin sen takia, että jäisi kulkuvälineestä pois jonossa olemisen takia. Jos näin kävisi mantereella ruuhka-aikaan, liikennöitsijä laittaisi ylimääräisen vuoron poimimaan pysäkille jääneet. Manterella on käytettävissä joukko vaihtoehtoisia kulkuvälineitä, saaristossa asuvalla on vain yhteysalus, jossa Kotkan seudulla on tasan yksi vuoro aamulla ja toinen illalla. Ei parane myöhästyä tai jäädä jonossa viidenneksikymmeneksiensimmäiseksi.

Lopulta, suureksi helpotukseksemme, pitkänäperjantaina oli alle 40 matkustajaa menossa Kuutsaloon. Näin pääsimme kotiin yhdessä pääsiäiseksi, koiriemme luo. Jos matka olisi jäänyt tekemättä, olisimme jääneet kolmeksi vuorokaudeksi mantereelle ja koiramme olisivat olleet saman ajan ilman ruokaa ja hoitoa saaressa.