Pelatessani Mahjongia, epäonnistuneen pelin jälkeen näytölle tulee lause: ‘Ikävä takaisku! Muinainen viisaus sanoo, opiskelu ilman ajattelua on ajanhukkaa, ajattelu ilman oppia vaarallista. Yritähän uudelleen!’ Tämä lause on mukaeltu Kungfutsen alkuperäisestä tekstistä mutta sisältö on sama. Minun on vaikeaa ja hidasta oppia lukemalla, opin tekemällä. Toistoilla on uskomattoman suuri vaikutus asioiden sisäistämiseen minun kohdalla. Kun toistoja on tarpeeksi, asiasta tulee rutiini, joka helpottaa keskittymisongelmien kanssa elävää. Näin on myös hienojen oppien kohdalla. Vaikka tuo lause on vilistänyt silmieni editse usein, en ole kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Olenko edes lukenut mitä siinä on, tuskinpa. Tänään pysähdyin jostain syystä sen lukemaan. Lukemisen jälkeen tutkin asiaa lisää netistä. Aloin miettiä hyvin, hyvin suuria asioita. Sellaisia, joita paljon ajatellessa alkaa huimata ja käsityskyvyn rajat tulevat vastaan.
Kungfutse eli vuosisatoja ennen ajanlaskumme alkua. Kungfutselaisuus on oppi, ei varsinainen uskonto. Aikojen saatossa sitä on muokkailtu ja nykypäivänä se mielletään aika pitkälti uskonnoksi. Mutta en lopulta heittäytynyt mukaan siihen, onko se uskonto vaan siihen, mitä nuo satoja miljoonia ihmisiä koskettaneet lauseet pitivät sisällään. Ajatukset ovat matkustaneet maailman ympäri satoja ja taas satoja vuosia. Löysin niistä yhtäläisyyksiä kristinuskon sanomaan. Inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, hyvät tavat, uskollisuus ja viisaus. Ja lopulta, jos olisi voimia tutkailla muitakin uskontoja ja oppeja, otaksun, että niissäkin on samantyyppinen sisältö.
Miksi nämä asiat tulivat nyt sitten mieleen? Korona puhuttaa meitä kaikkia. Valtakunnan päättäjien taholta, Euroopan tautitilanteen vuoksi ja koko maailman samaa ilmaa hengittävien olentojen takia, tarvitsemme yhteisöllisyyttä. Ajatuksia, jotka kantavat. Tulivatpa ne sitten mistä uskonnosta, aatteesta tai kenen päästä vaan, lopulta lankojen pitäisi yhdistyä yhdeksi vahvaksi köydeksi, johon tukeudumme. Sooloilu on nyt pois suljettu juttu. Luin hyvin hämmästyneenä tekstiä, jossa kerrottiin, että Uudeltamaalta oli joku perhe ‘onnistunut’ hämäämään poliiseja ja päässyt livahtamaan rajavalvonnan ohi. Perhe oli matkustanut Lappiin viettämään pääsiäistä. Luulen, ettei tuo perhe ollut ainoa.
Luettuani tekstin, voimakas ärtymys nousi pintaan. Mitä nuo ihmiset oikein ajattelivat? Ensinnäkin, siirtyminen suljetusta maakunnasta muualle Suomeen ei ole mikään leikki. Nyt ei puhuta siitä, pääseekö livahtamaan virkavallan ohi. Autoa ajavan henkilön ajatusmaailmassa on ammottava aukko, jos hän miettii sitä, saankohan tästä sakkoja ja mitä pikkutietä kannattaa ajaa, ettei jää kiinni. Kyse on uuden viruksen levittämisestä alueille, joissa terveydenhuoltoresurssit ja matkat sairaaloihin ovat täysin eri luokkaa kuin suurissa keskustoissa ja ylipäätään Etelä-Suomen ruuhka-alueilla. Yksi vierailu Lapissa voi sairastuttaa kymmeniä, jopa satoja. Ja mikä pahinta, heistä osa voi menehtyä. Tämän pohjoiseen matkustanut porukka on vastuuton, omaan napaan tuijottaja. En halua uskoa sitä lausetta, minkä tuosta tekstistä luin. Porukaan liittyy ihmisiä, jotka työskentelevät hoitoalalla.
Näitä artikkeleja lukiessani tuntuu, että hienot lauseet, ajatelmat ja eri uskontokuntien opit, valuvat hiekkaan. Kaikki se työ, joka tehdään valtakunnan tasolla, eri valtioissa, menettää merkityksensä, kun joku itseään täynnä oleva ihminen päättää toimia vastoin ohjeita. Miksi joku luulee olevansa kuolematon ja saavansa tehdä mitä itse lystää? Missä on vastuu lähimmäisestä? Oliko mukava loma Lapissa? Käykää ihmeessä tervehtimässä mummonsa, vaarinsa, puolisonsa, lapsensa tai ystävänsä menettänyttä surijaa, joka itkee sitä, ettei saanut saatella omaistaan viimeiselle matkalle. Tämä matka olisi ollut se merkityksellinen, ei se matka sinne Lappiin.
Istun kotona, keittiönpöydän äärellä. Kirjoitan blogia ja sykkeeni alkaa pikkuhiljaa rauhoittumaan. Minusta, niinkuin luulen, että monesta muustakin, olisi kivaa, jos viruksen leviäminen saataisiin mahdollisimman pian hallintaan ja menetettyjä ihmishenkiä olisi mahdollisimman vähän. Ei pelkästään Suomessa, vaan kaikkialla maailmassa. Kun viruksen voima lopulta hiipuu, edessämme on erilainen maailma. Emme palaa normaaliin arkeen, palaamme uudenlaiseen arkeen. Ihmisen muisti on kummallisen lyhyt. Itse mietin sitä, kuinka pian massat unohtavat tämän kaiken? Ja kuinka paljon ihmiskunnalla on muitakin asioita, jotka aiheuttavat tuhoa, pelkoa, kuolemaa ja tuskaa. Jokainen voi omalta osaltaan olla muinaisten oppien lukija, ja kokija. Inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, hyvät tavat, uskollisuus ja viisaus.
Hyvää Pääsiäistä kaikille!