Mietin, milloin oon viimeksi käynyt ruokakaupassa. Ehkä kolme vuotta sitten. Tästä tein sen johtopäätöksen, että kaupassakäynti ei kuulu mun arkisiin juttuihin vaan on harvoin tapahtuva asia. Mietin sitten, milloin on viimeksi ollut sellainen kuukausi, etten ole tavannut lääkäriä tai ollut lääkäriin muutoin yhteydessä esim labratulosten kuulemisessa. Siinä asiassa jouduin hieman tekemään taustatyötä ja päädyin syksyyn 2005. Tämän asian auettua tein johtopäätöksen, että olen usein normaalista poikkeavassa kunnossa eli mäsä.

Lopulta aloin miettimään sellaista, että mikä tässä elämässä on muka normaalia? Siis sitä sellaista, mitä-yleensä-kaikki-tekee ja miten-yleensä-kaikki-toimii. Luulempa, ettei sellaista normaalia ole (tämän ajatuksen sain ystävältäni, jonka kanssa tätä asiaa sivusimme eräässä viestiketjussamme). Tämä asia tuli mieleen siksi, että niin monesti olen vastaillut kysymykseen, mitä lapsillesi kuuluu. Ja kun heille ei sattumalta kuulunut sitä, mitä kysyjän omille lapsille kuului ajatuksella ‘koska lapsi on tietyn ikäinen, hänelle pitäisi tapahtua sitä, tätä ja tuota’, kysyjä oli hyvin kummissaan ja valitteli ääneen, että meneepäs minun lapsilla huonosti.

Huokaus. Juuri tätä kritisoin. Jokainen meistä elää omanlaistaan arkea ja jokaisen elämä on uniikki. Ei ole asioiden tekemisjärjestystä, ei samoja tavoitteita eikä edes samaa vuorokausirytmiä. Paljon paasataan yksilöllisestä, persoonallisesta otteesta mutta lopulta koetetaan laittaa kuutionmuotoinen palikka pyöreästä kolosesta sisään.

Joskus blogikirjoitus voi olla lyhyt. Tänään on.