Avainsana-arkisto: pakkanen

Hyytävän kylmästä nollakeliin

Aamuvarhainen teehetki. Katselen ikkunasta ulos, jossa näkyy pimeyden seassa kaksi lyhtyä terassin lumihangessa. Kynttilöiden valo tuo lämpöä sisimpään. Takana on parin viikon todella kylmä jakso pakkasineen ja hyytävine tuulineen. Vuosi alkoi paukkuvassa pakkasessa, lämpötila käväisi välillä plussalla, painuen sitten taas 15 – 20 pakkasasteen alapuolelle.

Talo on vaatinut jatkuvaa puulämmitystä. Näinä sähköä säästävinä aikoina pitää olla nyt kiitollinen lokakuun kaakkoismyrskyn kaatamista puista. Vaikka osa noista halotuista pölleistä on vielä kuivumassa ja odottamassa ensi syksyä, osaa sydänpuista on pystynyt hyödyntämään jo nyt lämmityksessä. Olen lomalla, joten halkoa on voinut heittää tulipesään ympärivuorokautisesti. Vain keskiyöllä on sähköpatteri tuonut lämpöä makuukamariin.

Olen kuitenkin iloinen, että talvet ovat yhä talvisia täällä etelärannikolla. Mieleen muistuvat lapsuuden talvet täällä Kuutsalossa. Paksu jää Kylänlahdella, hiihtoa, luistelua ja verkkokalastusta isän ja veljeni kanssa. Silloin nykyinen kotini oli lapsuuden perheeni kesämökki. Kotkan ja Kuutsalon välillä oli väyläsilta, jota armeijan miehet hoitivat. Siltaa pitkin pääsi päivittäin kulkemaan talvella Kuutsaloon. Kun laiva tuli väylälle, silta vedettiin jäälle, pois laivan edestä. Veljeni kanssa hiihdettin usein koulupäivän jälkeen mehulle Kuutsaloon mökille. Lapsena jaksoi puuhata ja koulupäivän jälkeen vielä hiihtää yli 10 kilometrin lenkin 🙂

Kerran lähdettiin hiihtäen äidin kanssa mökiltä mantereelle. Naapurin koira lähti meidän perään. Se jolkotteli välillä vieressä, välillä metsässä nuuskien. Koetimme saada sen kääntymään kotiin mutta Pipa-koira jatkoi uutterasti seuraamistamme. En muista tarkkaan kellonaikaa mutta väyläsilta oli menossa kiinni, joten emme voineet kääntyä viemään koiraa takaisin. Ehdimme sillalle ajoissa, Pipa perässä. Kun olimme Kotkan puolella, tajusimme, että koira oli siinä meidän kanssamme. Otin repustani vyön koiralle hihnaksi ja hiihdimme kotiin. Soitimme sitten kotoa naapureille Kuutsaloon, että Pipa on meillä yön mantereella. Naapurit naureskelivat, että jaahas, sinnekös se lähti.

Vesipönttöihin keittiön ikkunan edessä tippuu kiivasta tahtia vesipisaroita. Jotenkin hassu ääni tammikuussa, tulee mieleen syksy. Talveen tietysti kuuluu lauhatkin jaksot mutta jotenkin sitä jo tottui parin todella kylmän viikon aikana talven äänettömyyteen. Kun kävin kuvailemassa rannassa aamuisin, pilkkihaalarit tiiviisti päälläni, kaikkialla oli hiljaista. Ei linnunlaulua, ei meren ääniä, eikä hyttysiä. Kun tuulikin oli hiljaa, äänettömyys tunkeutui sisääni ja helli ajatuksia. Ottamiani kuvia selatessa katselin, että taivaan väristä jo huokui kylmyys, puidet oksat olivat jopa kuvissa pakkasesta jäykät ja kaikkialla leijui hyytävän kylmyyden värittämä ilmamassa.

Loma jatkuu, lenkit koirien kanssa ja säiden mukaan teen suunnitelmat joka aamu arjen toimiin. Kevättä ei ole vielä ikävä. Välillä käydään katsomassa Marua, joka nuokkuu talviunisena lumivaipan alla. Ehkä sitten, kun päivät lisää valostuvat, kevään lämpö alkaa helliä pipon alla kasvoja ja lintuset palaavat maisemiin. Ehkä sitten kevään polte on niin voimakas, että halu tavata vihreä ruoho, vapaa meri ja muuttolinnut on ylitsepääsemätön.