Koska pääni on täynnä ajatuksia ja olen hyvin herkkä ihminen, kannan pienistäkin muutoksista suurta kuormaa päälläni. Monesti tällaiset pienet jutut eivät lopulta ole sellaisia, joista huolta pitäisi edes kantaa. Mutta minkäs itselleni voin? Olen pohtinut sitä myös, miten herkästi toinen ihminen tokaisee, että mitäs sie noista murhetta kannat, älä välitä.
Mutta mie välitän, muuten en olisi mie. Oikeastaan välillä se tuntuu rasittavalta. Olla näin herkkä. Teimme uutta koiratarhaa. Kun tarha alkoi olla siinä vaiheessa, että tarhaelementit nostettiin paikoilleen, piti vielä kaataa pihlaja edestä pois. Pihlaja oli suurehko, joten se oli minulle hyvin tuttu vuosien saatossa. Pakkohan se oli kaataa mutta ahdistuin kertaheitolla niin paljon, että en pystynyt vuorokauteen syömään mitään.
Se oli siis pihlaja. Minulla on somessa paljon ystäviä, kamuja ja tuttuja. Eräs heistä on minulle tuntemattomasta syystä siirtänyt minut ei-seurattavien listalle. No, ei siinä mitään. Välillä toisten päivitykset pursuavat niin voimallisesti silmille, että teen itse samaa. Lopulta kuitenkin, meidän molempien elämässä tapahtui tämän somenäkyvyystauon aikana asioista, jotka olisi ollut sopivaa huomata. Sellaisia elämää suurempia asioita. Nyt olen varovasti koettanut lähestyä kamuani. Mietin tietenkin herkkänä, ylivilkkaana ihmisenä, olenko loukannut häntä jotenkin. Mielestäni en mutta koskaanhan ei tiedä, mikä lauseenpuolikas satuttaa toista, vaikkei itse ole sitä mitenkään tarkoittanut.
On hyvä pohtia itsekseen, mikä toisessa ärsyttää. Ja onko se ärsyyntyminen sitä, että ottaa itseään nappiin toisen puuhat vai sitä, että tuntee ilkeää tunnetta kateus toisen toimista? Vai kenties lopulta vaan sitä, ettei ole voimia pysyä toisen päivitysten tahdissa. Tuntee olevansa toisarvoinen eli peilaa omaa elämäänsä ja arkeaan toiseen, mikä on aina myrkyllinen alusta tunteille kasvaa. Toisen arjen menojen, ajatusten ja tekemisten kunnioitus on hyve. Mutta vielä parempi olisi kuitenkin katsella sinne peiliin ja pohtia, mitä itse haluaa elämältään. Se, mitä tapahtuu muille, ei ole minulta pois. Mutta jos laiminlyön itseäni, olen yhdestä kohtaa enempi reikäjuuston näköinen kuin aiemmin.
Olen peruskiltti ihminen. En halua kenellekään pahaa, enkä ymmärrä lainkaan sitä, että nyrkit heiluu tai vahingoitetaan toisia tietentahtoen. Tämä koskee myös henkistä väkivaltaa. Herkyydestäni johtuen henkistä väkivaltaa on myös mm puiden kaataminen, sittisontiaisen päälle astuminen, vesistöjen likaaminen ja hylkääminen. Hylkääminen siksi, että sattuu olemaan oma itsensä.
Ystävyys on voimakas tunne. Se ei synny keiden tahansa välille, eikä välttämättä silloinkaan, vaikka yhteisiä juttuja olisi maailman napa täynnä. Ystävykset kunnioittavat toistensa arkea, toistensa olemusta, toistensa ajatuksia. He iloitsevat asioista, jotka tuovat kantajalleen voimaa. He kannattelevat toisiaan arjen painolastin kasvaessa selässä. Ystävät myös antavat anteeksi toisilleen lipsahdukset, sillä ystävyys on voimallinen liitto. Pohdin tässä vielä sitä, voiko ystävyys loppua? Ilmeisesti voi, jos osaan tulkita omaa vaistoani oikein. Ilmeisesti en ole kyennyt olemaan hyvä ystävä ja minut on blokattu ulos. Ja vain siksi, että olen ollut oma itseni.
Olen hyvin surullinen tästä.
