Mitä vanhemmaksi kuopukseni tulee, sitä vähäeleisempi on joulua edeltävä aika. Ei vähämerkityksinen, vaan pelkästään vähäeleinen. Joulu on lasten juhla, aika, jolloin lapsenusko ja lapsenomaisuus täyttävät sydämet ja tekemisen. Niin ainakin toivon.

Kävimme joulupäivänä Kuutsalon metsäkappelissa Mörkin ja Kiikin kanssa.

Katson kauhunsekaisin mielin ihmisten ryntäilyä kaupoissa ennen joulua. Jos ei tarvitsisi käydä töissä, pysyisin kotisaaren turvallisessa äänettömyydessä juuri nuo pahimmat päivät ennen aattoaamun mukanaan tuomaa rauhaa. Ihmisten ostohysteria on uskomatonta. Kyseessä on kaksi, kolme päivää, jonka vuoksi uhrataan aikaa tolkuttomuudelle, kiirelle ja mahtipontiselle rahan tuhlailulle. Kaikkea on pakko löytyä kaapista jouluna. Vähemmälläkin tulisi taatusti toimeen. Voisi mieluummin keskittyä siihen olennaiseen, rakkaiden kanssa olemiseen.

Kotiin pääsen aattona, puurrettuani yön vielä töissä. Aaton tärkein asia on jättää hälinä ja kiire niille, jotka siitä pitävät. Saaressa ei ole kauppoja, ei ihmisiä, ei ääniä. Joulukuusi kasvaa pihalla ja on joka joulu hieman isompi. Pienet kynttilät valaisevat sen oksia ja lumivaipan alta valo sirottuu kauniisti. Ympärillä jatkuu valkea kaunis luonto ja hiljaisuus. Tuo hiljaisuus on korvilla kuultavaa huminaa, tuulen tanssia vastajäätyneellä merenkannella, lumen pöllyyntymistä dyyneiksi, puiden oksien kahinaa toisiaan vasten, ruokaa etsivän tintin rapinaa lautaseinää vasten. Hiljaisuus muuttaa muotoaan iltaa kohti värjäten taivaankannen, tuodessaan mukanaan tuoksut, tunteet ja olemassa olon keveyden, luonnon ehdoilla, luonnon keskellä.

Oi joulupuu ja sen kauniit oksat kynttilöineen. Metsän hämärä, lumi ja täydellinen hiljaisuus.

Aattosauna, muutama kinkkuvoileipä, kissa leikkimässä lempileluillaan ja koira makaamassa jaloissa. Rakas mieheni vierelläni. Kaikki poikani ovat tänä jouluna mantereella. Heitä näen sitten pyhien jälkeen. En kaipaa lahjoja, en syömisähkyä, en edes kirjaa, jota luen aattoiltana. Tosin koska en pysty lukemaan, en tiedä, millainen nautinto tuo asia voisi edes olla. Jouluna käydään pitkillä metsälenkeillä koirien kanssa, kuvataan kamerat tanassa luontoa ja illan hämärtyessä ollaan lähekkäin. Mitä muuta ihminen tarvitsee?

Joulupäivän lenkki kera Kiikin (edessä) ja sen emon Mörkin. Meno maistui myös ulkoiluttajille 🙂

Arki saapuu taas muutaman päivän jälkeen. Vaikka ihmisten kiireet palaavat, olisi hyvä jokaisen pysähtyä katsomaan ympärilleen myös 27.12. kun se ihana joulu on taas mennyt. Katsoa ja miettiä, mikä luonnossa muka muuttuu radikaalisti joulun mentyä. Talvi jatkaa kulkuaan, aamut valostuvat pikkuhiljaa. Pikkulinnut käyvät ahkerasti lintulaudoilla, puut odottavat vielä viikkoja ja meri on hiljaa kantensa alla. Joulun pysähtyneisyys odottaa mukaanottamista. Kun kiire on kintereilläsi, istu alas ja anna sen mennä ohi. Satsaa vuoden jokaiseen päivään annos pysähtyneisyyttä, aikaa itsellesi ja rakkaillesi. Huomaat, että joulun sanoma ei ole muutamassa päivässä, kerran vuodessa. Se kuuluu ihmiselle vuoden jokaisena päivänä.

Hyvää Joulua kaikille lukijoilleni <3