Joulu tuli ja meni, samoin vuoden vaihtuminen. Mitään suurempaa ähkyä ei tullut, vaikka syötyä tuli hyvin. Joulu saaressa on hiljainen ja yhtä hiljainen on vuoden vaihtuminen. Pinnistimme oikein kuuloamme ja koetimme uudenvuodenaattona kuulla rakettien pauketta. Emme onnistuneet. Myöskään näköelimillämme emme havainneet yhtään rakettia. Kysyin pojiltani, jotka viettivät vuodenvaihteen mantereella, paukkuiko siellä raketit ja vastaus oli ‘kyllä, muutamia’. Vaikka kotikaupunkimme säästi menoissa ja oli ilotulittamatta, yksityiset jaksoivat siis paukutella. Tosin kovan etelämyrskyn takia viranomaiset kehoittivat olla ampumatta raketteja taivaalle. Ehkäpä varoitus otettiin kuuleviin korviin?
Valoa tuova lyhty ja hiljainen metsä. Siinä on saariston vuodenvaihde 2018-2019.
Aapeli myrsky myllersi sitten vuoden toisena päivänä hirmumyrskylukemissa, etenkin läntisen Suomen merialueilla. Täällä Suomenlahdenpohjukassa puhalsi kovimmillaan puuskat 22 m/s. Kaukana siis 40 m/s puuskista, jotka kaatoivat mm. Ahvenanmaalla metsää kuin heinää ja siirtelivät henkilöautoja pitkin pellon reunoja. Tuon myrskyn tuhoja raivataan edelleen. Luonto ylitti jälleen ihmisen käsityskyvyn voimillaan. Uutisvirtaa kuunnellessani mietin, kuinka pieni ihminen onkaan meren ja tuulen voimien äärellä.
Noita asioita miettiessäni, pohdin myös uudenvuodenlupauksia. En ole kovin hyvä niitä tekemään ja vielä huonompi niitä pitämään. Kuitenkin tuli mieleeni eräs asia, jota voisi kokeilla koko tämän vuoden. Kokeilla siten, etten ota paineita siitä, jos lupaus ei joka päivä toteudukaan. Luin pienen kolumnin lehdestä, joka käsitteli ilon ja hyvänmielen antamista ja saamista. Siinä kirjoittaja oli kahvilaan tullessaan yllättynyt iloisesti, kun edellinen asiakas oli maksanut hänen kahvinsa valmiiksi. Tuo pyyteetön teko sai kirjoittajan tuntemaan aitoa iloa. Pyyteetön siksi, ettei kahvinsa ilmaiseksi saanut jäänyt velkaa kiitollisuudestaan. Eihän hän voinut osoittaa sitä antajalleen, sillä antaja jäi anonyymiksi. Mietin sitten kohdallani, miten osaisin ja voisin jakaa tuollaista iloa omalla kohdallani. Päätin, tai lupasin, ihan miten jokainen sanat mieltää, jakaa iloa vuoden jokaisena päivänä jotenkin. Koska tiedän omat heikkouteni asioiden täytäntöönpanossa, järkeilin, että riittää, kun saan iloa aikaiseksi edes viikottain.
Ilonjakamislupaus alkoi sitten heti toisena päivänä tammikuuta. En ollut nähnyt siskoani moneen vuoteen. Kirjoiteltu kyllä on tekstareita ja soiteltukin mutta välimatkan takia emme ole päässeet näkemään toisiamme pitkään, pitkään aikaan. Siskoni tulikin sitten käymään poikansa kanssa äidin luona ja sovittiin, että tullaan käymään samaan aikaan. Aito ilo oli molemmin puolista, kun sitten istuimme saman pöydän ääressä ja höpöttelimme pari tuntia. Jatkoin iloasiaa lauantaina 5. päivä, kun poikani tuli käymään tänne saareen luokseni. Tein hänelle hänen lempiruokaansa ja tunsin, miten poika nautti. Tämäkin ilo oli voimakkaasti molemminpuolista. Tänään aamulla, pakkasen vielä paukkuessa, jaoin iloa pikkulinnuille ja ripusteltiin uusia muhkeita talipalloja puidenoksille. Ja kas kummaa, ilo ei suinkaan ollut yksipuolista. Kun antaa, niin saa. Itsekin.
Olen pitänyt vuodesta 1984 asti urheilupäiväkirjaa. Kirja on muokkaantunut vuosikymmenten aikana kokoajan, palvellen yhä paremmin ja paremmin tarpeitani. Yhden asian olen kuitenkin säilyttänyt nämä 35 vuotta ja se on vuoden vaihtuessa tekemäni yhteenveto liikkumisesta. Joka vuoden alussa teen tavoitteet. Ne koskevat nykyään kuutta eri lajia. Seuraan tavoitteiden saavuttamista viikoittain tekemässäni välitavoite laskelmissa. Näin mikään tavoite ei pääse karkaamaan sen takia, etten tiedä, missä kilometrimäärissä kuljen missäkin kohtaa vuotta. Ja vuoden lopulla sitten teen yhteenvedon ja katson, mikä laji pääsi tavoitteeseen, mikä mahdollisesti ylitti sen ja mikä jäi vajaaksi. Näiden tulosten perusteella teen taas uuden tavoitteen vuoden vaihtuessa. Ehkä tämä 35 vuotta jatkunut traditio on jonkinasteinen kestolupaus itselleni. Liikkuminen on minulle helppoa mutta haastavaa teen siitä itselleni asettamien tavoitteiden kautta. Lupaus sekin.
Toivotan kaikille lukijoilleni Hyvää alkanutta vuotta 2019. Tärkeintä ei ole lupausten tekeminen vaan 365 päivän mittainen matka iloineen ja suruineen. Olemme jälleen vuoden lopulla monta, monta kokemusta rikkaampia. Ehkäpä jollekulle on myös tavoitteiden saavuttamisen hetki silloin.