Avainsana-arkisto: koti

Saaristolaisen ajatuksia lehden sivuilla

Paikallislehden toimittaja halusi tehdä minusta jutun lehteen. Ei siis vartavasten minusta vaan aiheesta saaristossa asuminen ja siinä sivussa vielä työssäkäyntikin sieltä käsin. Koska asun saaressa ja käyn sieltä käsin mantereella töissä, olin siten hyvä haastateltava. Minusta aihe oli tärkeä ja siksikin suostuin haastatteluun. Paljon puhutaan saaristoasumisen elvyttämisestä ja juuri tällaiset tilanteet täytyy käyttää hyödyksi, että saadaan asiaa eteenpäin.

Olen tähän mennessä saanut luetuksi paperiseen lehteen kirjoitetun version. Juttu on laitettu myös digitaalisesti luettavaksi nettiin mutta tätä en ole päässyt vielä lukemaan. Halusin painottaa haastattelussa sitä, että saaristolaisille tärkeät yhteysalusvuorot saataisiin muokattua niin, että oikeasti saaresta käsin kykenee päivittäin mantereella töissä käymään. Nythän näin ei ole vaan mekin joudumme olemaan pois kotoa 1-2 päivää viikossa, kun vuoroja ei ole vähintään kahta joka viikonpäivälle. Toinen tärkeä asia paperisessa versiossa oli tuotu esiin. Kun asutaan tai mökkeillään saaristossa, on ehdottoman tärkeää elää siellä saariston herkän luonnon ja sen infran ehdoilla. Vaikka saaaristoasumista elvytetään, ei ole tarkoitus siirtää kaupunkia saareen. Saaressa eletään siis saariston ehdoin. Autot ja meteli eivät kuulu siihen ympäristöön.

On hieman ristiriitaista puhua saaristoasumisen elvyttämisestä, jos ei mahdollisteta ensin sitä, että työikäiset ja lapset pystyvät saaresta käsin kulkemaan palvelujen, koulujen ja työpaikkojen luo mantereelle. Kukaan ei edes ala miettimään kokonaanmuuttamista saareen nykyisillä yhteysalusvuoroilla. Paljon olen kuullut purnausta kaupunkilaisilta siitä, että aluksilla kulkemiset ovat maksuttomia. Ihmiset kiukuttelevat eriarvoisuudesta. Yhteysalus on tien korvike. Se, mikä kaupunkilaiselle on itsestäänselvyys, sitä saarelaisella ei ole. Tie töihin, kouluun, kauppaan. Yhteysalus on, etenkin kelirikko- ja jääkautena, ainut tie, jonka avulla pääsemme palveluiden luo, ja töihin. Ei liene siis eriarvoista, kun mantereella tiestöä ylläpidetään verovaroin. Saaren ja mantereen välistä tiestöä samoin ylläpidetään verovaroin, yhteysaluksen muodossa. Sitä paitsi jokainen, asuinpaikkaan katsomatta, on tervetullut Otavan ja Teklan kyytiin. Suosittelen sitä monestakin syystä mutta eritoten kauniiden merimaisemien ja sen käsityksen saadakseen, millaista matkaa siellä asuvat taittavat päivittäin. Ja Otavan miehistö on aivan napakymppi.

Koska olen kaaosmaisten ajatusten keskellä jatkuvasti, voi olla, etten pysty yhdellä kertaa kertomaan kaikkea, mitä haluaisin. Haastatteluhetkellä huomasin tämän moneen otteeseen. Lehtikirjoituksessakin mainittu ADHD on ollut hyvin painava syy siihen, että muutin pysyvästi saareen. En kykene elämään kaupungin hälyssä, kiireessä ja ihmismassojen keskellä. Ääniyliherkkänä, jatkuvasti levottomasti liikehtivänä ja joskus itselleni vaarallisen sähläämistavan omaavana olen liikkuva tapaturmapommi. Saaressa on turvallista olla. ADHD:ni ei ole vielä saanut pistettä i:in päälle, joten tutkimukset jatkuvat. Etenkin siltäosin, miten minua pystyttäisiin auttamaan, jotta saisin edes luettua lehden. Arkeni on kovin poikkeavaa tavallisesta ja siksi saariston suojissa tunnen olevani omassa maailmassani.

Yhden selkeän virheen haluan tuoda esiin, jota ei tietenkään saa enää painetusta versiosta pois. Lehtijutussa oli maininta iäkkäästä äidistäni. Äiti on hyvässä kunnossa mutta monen asian yhteisvaikutuksesta hän ei ole enää saaressa käynyt. Kun luin artikkelista kohdan, jossa omat maani ja äidin maani oli laskettu yhteen ja virheellisesti koko määrä oli liitetty minuun rakennuksineen, tuli paha mieli. Minulla on oma tontti ja vaikka äitini tontti on siinä aivan kiinni, en tietenkään omista sitä, eikä se tulevaisuudessakaan jää yksin minulle. En ehkä osaanut selkeästi painottaa toimittajalle tätä asiaa? Mie saan käyttää äitini rantaa, jossa Marukin on laiturissa. Omaa rantaa minulla ei ole. Äidilleni on ollut kautta-aikain tärkeää nämä asiat. Onneksi kuitenkaan tämä kömmähdys ei muuta ajatuksiamme toistemme suhteen. Äiti on kultainen.

Toinen, lähinnä humoristinen kömmähdys jutussa oli soutumatkaan liittyvä aika. Jutussa kerrottiin ajasta, jonka käytimme soutaessamme saaren ja mantereen väliä, kun Maru oli viisi ja puoli viikkoa telakalla. Toimittaja oli muistanut aivan oikein ensimmäisen ajan, jonka käytimme soutaessamme pikkuveneen Sapokkaan. Tällöinhän siis soudimme kotilaiturista Kuutsalon itäpuolelta, pohjoiskärjen ohi, pikkusaarien vieritse laivaväylän yli Kotkaan. Aikaa siinä todella meni 2 tuntia 10 minuuttia. Mutta sitten sen kolme viikkoa, joka soudimme Sapokasta Mulliin ja illalla toiseen suuntaan, aikaa meni vain tunti suuntaansa. Emme siis soutaneet joka päivä saaren ympäri omaan laituiriin vaan Mulliin, josta kävelimme kotiin metsän läpi. Tämänkin kömmähdyksen voisin ottaa omalle kontolleni, sillä puheeni on niin nopeaa ja ajatukseni vaihtaa aihetta sellaisessa tahdissa, ettei minua tulkitse täysin oikein kuin toinen ADHD. Tämän olemme mieheni kanssa todenneet useaan otteeseen. Kun nuorin poikani juttelee kanssani, ulkopuolinen kuuntelija putoaa kärryiltä ensimmäisen 10 minuutin jälkeen. Mie ja poikani sen sijaan puhua pälpätämme tunnin jos toisenkin, ymmärtäen ja pysyen kelkassa. Pojallanikin on ADHD.

Yhtä kaikki, haastattelu, kuvattavana oleminen ja lehtijuttu olivat hieno kokemus, joka ei tule jäämään viimeiseksi. Meillä iti toimittajan kanssa toinen aihe, joka ehkä näkee päivänvalon. Tästä ensimmäisestä kokemuksesta viisastuneena ja oppia ottaneena, olen valmiimpi seuraavaan. Kuinka tärkeää on kuunnella saariston ääntä. Ja kuinka tärkeää on muistaa, että painettukaan sana ei aina ole virheetöntä. Tätä asiaa painotan aina itselleni, kun kirjoitan blogeja. Mieheni lukee jutut ja korjaan ajatuskaaokseni virheet mahdollisimman pian. Toivon tietysti sitä, että lehtikirjoitus, etenkin se digipainos, toisi ihmisiä vierailemaan sivuillamme. Koetamme parhaamme mukaan tuottaa kuvia saaristosta, mereltä ja kaikesta, mikä liittyy kahden saaressa asuvan elämään. Täällä blogin puolella on sitten saariaiheiden lisäksi tekstiä, joka kumpuaa elämäni vaikeista asioista. Asioista, jotka osittain ovat saaneet minut pysyvästi saaristolaiseksi. Kun yksi on poliisi, toinen siivooja, kolmas arkkitehti, neljäs merikapteeni, mie olen lehdenjakaja ajatuksieni kanssa, jotka haluan jakaa lukijoideni, tukijoideni ja niiden ihmisten kanssa, jotka tarttuvat ajatukseen. Tarttuvat käteeni.